Aamun sarastaessa myrsky näytti hiukan vaimenevan, vaikka rajusti tuuli yhä vieläkin puhalsi. Päivemmällä alkoi sumu pallon alapuolelta hälvetä, mutta samalla huomasivat ilmassa purjehtijat pallon yhä pyrkivän laskeutumaan. Puolenpäivän aikana heitettiin viimeisetkin painavat esineet gondolista, mutta siitä ei ollut apua kuin hetkeksi. Alla möyrysi meri; maata ei silmän kantamissa, ei luotoa, ei kallionkielekettäkään. Pallo läheni lähenemistään pohjattomia syvyyksiä kiitäen yhä tuulen mukana koillisesta lounaaseen.
He kulkivat kohti tuhoansa.
Kello kahden tienoissa ei pallo enää ollut kuin hiukan toista sataa metriä merenpinnan yläpuolella. Silloin kajahti tarmokas ääni, jossa ei kuulunut pelon värähdystäkään:
— Joko kaikki on heitetty ulos?
— Ei! Vielä on säkillinen rahaa, kymmenentuhatta frangia kullassa.
— Heitä mereen!
Raskas säkki katosi syvyyteen.
— Nouseeko?
— Hiukan, mutta pian se painuu alas jälleen.
— Eikö enää ole mitään?