Paljon oli nähty vaivaa ja huolta, mutta suuri oli siirtolaisten ilokin, kun ensimmäinen rautaharkko valahti uunista. Se oli kyllä vielä hyvin huokoista ja kaipasi takomista.
Mutta mistä vasara? Siirtolaiset olivat nyt samassa asemassa kuin maailman ensimmäinenkin raudantekijä. Pitihän hänen tulla toimeen. Ja niin tulivat hekin. Ensimmäinen harkko pistettiin varteen ja sai olla seuraavien harkkojen moukarina. Alasimena oli luja graniittikallio.
Ja niinpä heillä huhtikuun 25. päivänä oli koko joukko rautaharkkoja, joista sitten yksin tein taottiin tarpeellisia työkaluja: hohtimia, rautakankia, kuokkia ja lapioita. Pencroff ja Nab arvelivat, että nämä esineet olivat kalliimmat kultaa ja jalokiviä.
Mutta ei pelkällä raudalla tultu toimeen; tarvittiin terästäkin, joka, kuten tiedetään, on raudan ja hiilen yhdistys. Rauta työnnettiin kovaan tuleen hienoksi survotun hiilen kanssa, jolloin se sai lisää hiiliaineksia ja muodostui teräkseksi. Tämä karkaistiin vielä hehkuvaksi kuumentamalla ja upottamalla kylmään veteen.
Jonkin ajan kuluttua heillä oli puukkoja, kirveitä, piiluja, sahanteriä, talttoja, vasaroita ja nauloja.
Oli toukokuun 6. päivä, jota pohjoisella pallonpuoliskolla vastaa marraskuun 6. Kylmä vuodenaika oli tulossa. Koska Lincolnin saari oli vastaavassa vyöhykkeessä kuin Espanja tai Kreikka Euroopassa, siellä oli odotettavissa kylmiä ilmoja, jopa lunta ja pakkastakin. Piakkoin oli ainakin tuleva pitkällinen sadeaika ankarine myrskyineen.
Siirtolaisten täytyi sen takia ajatella paremman ja turvallisemman asunnon hankkimista, ja sellaista päätettiin lähteä etsimään Grantin järven ja meren väliseltä itärannalta. Niillä tienoin tahtoi Cyrus Smith niin ikään saada selville, missä kohti Grantin järvi laski mereen.
Samana päivänä he lähtivät liikkeelle ensin Punapuron lähteille, kulkeakseen sitten puron vasenta rantaa Grantin järvelle, siitä järven koillispäähän ja sieltä pitkin sen itäistä rantaa. Matka kävi aarniometsäin halki ilman muita seikkailuja kuin että Top kerran metsässä seisahtui suuren, neljä, jopa viisi metriä pitkän käärmeen eteen. Nab tappoi käärmeen yhdellä ainoalla nuijan iskulla, ja tutkittaessa huomattiin, ettei se ollutkaan myrkyllinen, vaan kuului niin sanottuihin timanttikäärmeisiin, joita alkuasukkaat Uudessa Etelä-Walesissa käyttävät ruoakseen. Luultavaa kumminkin oli, ettei saaresta puuttunut myrkyllisiäkään käärmeitä.
Järven pohjoispäässä ei huomattu mitään laskupaikkaa eikä sellaista Cyrus Smithin suureksi kummastukseksi löydetty järven itärannaltakaan. Siirtolaiset olivat jo saapuneet ennestään tuntemilleen seuduille, kun Top äkkiä kävi levottomaksi. Se juoksi rantaa edestakaisin, seisahtui kuin saalista vainutessaan, haukkui väliin kiivaasti, väliin vaikeni äkisti.
— Vainuaisikohan Top veden alla jonkin pedon, alligaattorin esimerkiksi?