— Hyvä on, Cyrus Smith vastasi. — Niistä me teemme pajan palkeet.
— Hei! merimies huudahti. — Nepä pääsivät korkeaan virkaan!
Kiireimmän kaupalla Pencroff ja Nab nylkivät eläimet sillä välin kun Cyrus Smith ja reportteri kävelivät tarkastelemassa luotoa.
Pakoveden aikana he jälleen palasivat hormeille.
Vaikea tehtävä oli hylkeennahkain pingottaminen karkeatekoisen kehilön päälle ja ompeleminen yhteen kasvinkuiduilla. Kokonaista kolme päivää piti siirtolaisten ponnistella joukolla, ennenkuin heidän vihdoin onnistui saada valmiiksi tämä ensimmäinen kojeensa, niin tärkeä heidän aikomassaan raudan valmistuksessa.
Koska Cyrus Smithin löytämä rautamalmi oli louhittava Franklinin vuoren itäisiltä harjanteilta, siis kymmenen kilometrin päästä, katsottiin edullisimmaksi siirtyä koko siksi ajaksi, kun rautaa valmistettiin, itse työpaikalle, johon väliaikaiseksi asunnoksi rakennettaisiin risumaja.
Seuraavana päivänä lähdettiin liikkeelle. Matkalla Harbert löysi erään Dracaena-heimoon kuuluvan kasvin, jonka juurista saa varsin ravitsevaa ruokaa ja niiden mehusta mainiota likööriä. Samoin onnistui Harbertin ja Gideon Spilettin ampua jousilla kaksi kengurua.
Kello viiden maissa päästiin Punapuron rantaan, ja siihen rakennettiin maja köynnöskasveilla ja savella päällystetyistä lujista Oksista ja lehvistä. Majan eteen sytytettiin nuotio, jonka ääressä kukin valvoi vuorollaan osan yötä.
Seuraavana aamuna alkoi työ.
Emme rupea lukijaimme rasitukseksi seikkaperäisesti selittelemään raudan valmistuksen salaisuuksia. Riittänee maininta, että malmi ja hiili ladottiin kerroksittain päälletysten uuninmuotoiseksi rakennelmaksi ja palkeitten suuhun asetettiin kuivatusta savesta tehty savutorvi, jonka toinen pää johdettiin uunin sisään. Palkeita lietsomalla saatiin aikaan kova kuumuus, ja yhä jatkuvan ilmavirran puhaltaessa muuttui hiili ensin hiilidioksidiksi, sitten hiilimonoksidiksi, joka vihdoin irrotti malmista hapen, niin että rauta pelkistyi puhtaaksi.