— Lasken järven pinnan puolitoista metriä alemmaksi.
— Mutta millä tavalla?
— Aukaisen isomman väylän.
— Tuohon graniittiseinäänkö?
— Siihen juuri. Minä räjäytän sen, vesi alenee, ja tunneli tulee näkyviin. Samalla syntyy vesiputous, josta meille vielä saattaa olla paljonkin hyötyä.
He palasivat hormeihin, ja siellä Cyrus Smith ilmoitti ystävilleen aikeensa.
Hänen mielestään täytyi siinä osassa Näkötornin ylänköä, joka muodosti graniittiseinän järven ja meren välille, olla suurempia tai pienempiä rotkoja ja luolia, ja ne hän oli päättänyt saada esiin. Sitä varten piti ensinnäkin raivata suurempi aukko järven vesille ja laskea siten järven pinta alemmaksi. Siihen taas tarvittiin räjähdysaineita. Ja nämä olisi valmistettava tarjona olevista runsaista luonnonrikkauksista.
Rikkikiisua oli saarella runsaasti. Siitä tehtäisiin rikkihappoa. Salpietaria oli niinikään Franklinin vuoren juurella. Levistä ja merikasveista poltettaisiin niin sanottua luonnollista soodaa. Soodan avulla saataisiin taas hylkeenrasvasta saippuaa ja glyseriiniä. Salpietarista ja rikkihaposta valmistuu typpihappoa, siitä ja glyseriinistä nitroglyseriiniä.
— Selvä kuin päivä! huudahti Pencroff.
Niin aivan selvää se ei silti ollut. Varsinkin oli rikkihapon valmistaminen vaikeaa ja monimutkaista, se kun tehtaissa vaatii erittäin suuria ja kalliita laitteita. Mutta Cyrus Smith osasi käyttää hyväkseen sitä valmistustapaa, jonka antamaa tuotetta nimitetään Nordhausenin hapoksi. Rikkikiisu sai hienoksi jauhettuna rapautua tasaisella kalliolla, ja näin syntynyt rautasulfaatti pasutettiin savisessa tislausastiassa.