"Luvalla sanoen, isäntä", hän vastasi, "minä en niitä ole koskaan pyydystellytkään; ja vaikka Yhdysvaltain hallitus olisi luvannut satatuhattakin kilisevää, niin ei se olisi siitä penninkään vertaa köyhtynyt."
"Oikeassa taidat olla, Conseil. Hullu yritys tämä kaikesta päättäen on alusta loppuun, ja liian helposti me siihen sotkeuduimme. Aivan hukkaan mennyttä aikaa, aivan hyödytöntä hyörinää! Olisimme olleet kotona Ranskassa jo puoli vuotta sitten."
"Niin, kotona pienessä työhuoneessanne, isäntä", säesti Conseil osaaottavaisesti, "ja minä olisin jo järjestänyt kaikki kivennäisenne museossa."
"Aivan niin, Conseil. Ja pelkäänpä että kaikkien harmiemme palkaksi saamme yleisen naurun osaksemme."
"Syytäkin on pelätä", myönsi Conseil. "Kun on kerran hankkinut itselleen sellaisen oppineen maineen kuin isäntä, niin luvalla sanoen ei pitäisi antautua alttiiksi…"
Conseil ei saanut jatkaa rangaistussaarnaansa loppuun. Yleisen hiljaisuuden katkaisi äkkiä tuima ääni. Ned Land se oli, joka kiljaisi:
"Katsokaa tuonne! Tuolla se on se etsimämme otus — ylähangan puolella!"
VI LUKU.
Täydellä höyryllä.
Tämän huudon kuullessaan koko laivan miehistö säntäsi valaanpyytäjää kohti, — siinä päällikkö, upseerit, alipäällystö, matruusit ja laivapojat yhdessä mylläkässä; jättivätpä koneenkäyttäjätkin koneensa ja lämmittäjät hiiliaitionsa.