"Isäntä on oikeassa", sanoi Conseil, "ja minä ehdotan että jaamme tyhjän tilan purressamme kolmeen osaan, yhden hedelmiä, toisen vihanneksia ja kolmannen metsänriistaa varten, josta emme ole vielä nähneet vilahdustakaan."
"Conseil, koskaan ei saa joutua epäilykseen!"
"Jatkakaamme nyt matkaamme", sanoin, "mutta tarkkaavin silmin. Vaikka tämä saari näyttää asumattomalta, niin saatammepa kumminkin tavata toisia metsästäjiä, jotka saaliiseensa nähden ovat vähemmän nirsoja kuin me."
"Krak, krak!" paukutti Ned Land merkitsevällä tavalla leukaperiään.
"Mitä nyt, Ned?" huudahti Conseil.
"Totta vie", vastasi kanadalainen, "alanpa jo vähin käsittää ihmissyönnin suloja!"
"Ned, Ned, mitä nyt lörpöttelette? Tekö ihmissyöjä! Tämäpä hauskaa minun kuulla, jolla on onni olla hyttitoverinanne. Ehkäpä jonain aamuna herään puoleksi syötynä ja pureskeltuna."
"Conseil kuoma, minä pidän kyllä paljon teistä, mutten sentään tarpeeksi paljon syödäkseni tarpeetta teidät suuhuni."
"En teihin enää luotakaan. Mutta jatkakaamme nyt jahtiamme. Meidän täytyy ehdottomasti hankkia jotain metsänriistaa, muuten voi isäntä jonakin aamuna saada vain pari puoleksi kaluttua palaa painijastaan passaamaan itseään."
Näin leikkiä laskien tunkeuduimme eteenpäin metsän tumman lehväholvin alla, ja kahden tunnin ajan risteilimme siellä joka suuntaan.