— Messun jälkeen! vastasi hymyillen tämä vanha merimies. Luulette siis nyt menevänne messua lukemaan ja minun antavan teille luvan siihen?
— Niin, miksipä en messuani lukisi? kysyi pastori. Selittäkää tarkoituksenne! Kolmas kerta on jo läpätty…
— Olkoon läpätty tahi ei, keskeytti hänen Jean Cornbutte, tänäpänä saa joku toinen kuin te, h:ra pastori, lukea messun, te kun olette luvanneet toimittaa vihkimisen poikani Louis'in ja sisareni tyttären Marian välillä.
— Onko siis Louis tullut kotiin? kysäisi pappi iloisesti.
— Eipä paljoa puutu, jatkoi Cornbutte, käsiänsä hieroen. Tähystäjä on päivän noustessa merkillä ilmoittanut prikimme, jonka itse olette ristineet tuolla kauniilla nimellä: La Jeune-Hardie.
— Toivotan teille kaikesta sydämestäni onnea, vanha Cornbutteni, sanoi pastori, riisuen messupuvun päältänsä. Muistan hyvin kyllä välipuheemme. Apulaiseni saa astua sijaani ja minä tulen kanssanne odottamaan rakkaan poikanne tuloa.
— Ja minä lupaan, ettei hän kauan anna teidän paastota, vastasi merimies. Kuulutuksen olette itse toimittaneet, eikä muuta puutu kuin että annatte päästön niistä synneistä, mitkä hän kenties on tehnyt Pohjanmerellä, taivaan ja veden välillä. Olipa hyvä mielijohde minulta, että häät tulevat olemaan juuri kotiintulopäivänä, ja että Louis astuu prikistään suoraa tietä kirkkoon!
— Mutta menkääkin siis, Cornbutte, laittamaan kaikki valmiiksi.
— Kiireesti menenkin, h:ra pastori. Terve tultuanne jälestä!
Merimies kiirehti pitkillä askelilla kotiinsa, joka oli alhaalla satamassa ja josta oli näkö-ala Pohjanmerelle, asia, jonka vanha Cornbutte piti iso arvoisena.