— Se on, että lamppumme sammuu öljyn puutteessa, ja että me, vaikka toiveita kyllä on pelastuksesta, saamme odottaa päiväimme loppua. Mutta tapahtukoon Jumalan tahto!
Penellan meni sitte André Vaslingin sijaan, joka teki voimakkaasti työtä yhteisen pelastuksen eteen.
— H:ra Vasling, sanoi hän hänelle, minä tulen teidän sijaanne. Mutta pitäkää silmällä pieninkin alku lohkeamiseen, että aikanamme voisimme sen estää.
Levon hetki oli tullut, ja sittekuin Penellan oli kaivautunut vielä yhden jalkamitan ulospäin, etsi hän unta onnettomuuden toveriensa vierellä.
XI. Savupilvi.
Jean Cornbutten päivällä jälkeen herätessä olivat he pilkkoisen pimeällä ympäröityt. Lamppu oli sammunut. Hän herätti nyt Penellanin tahtoaksensa tuluksia, jotka tämä antoi hänelle. Penellan nousi ylös virittämään valkeata tuli-astiaan, mutta loukkasi päänsä kattoon. Hän säikähtyi, sillä edellisenä päivänä oli hän vielä saattanut suorana seisoa siellä. Tuli-astian sytytettyään näki hän väkiviinaliekin himeässä valossa, että katto oli alennut jalkamitan verran.
Penellan ryhtyi raivolla työhön uudelleen.
Tällä silmänräpäyksellä näki Maria siinä valossa, minkä väkiviinaliekki levitti tämän voimakkaan miehen yli, että epätoivo ja tahto taistelivat hänessä toistensa kanssa. Maria meni hänen luoksensa, otti häntä käsistä ja likisti niitä hellästi. Penellan tunsi uskalluksen palaavan.
— Maria ei voi näin kuolla! puhkesi hän sanomaan.
Taas otti hän tuli-astian ja konttasi jälleen siihen ahtaasen reikään. Voimakkaalla kädellä survasi hän raudoitetun sauvan seinään eikä tuntenut enää vastusta. Oliko hän siis tullut pehmeämpään lumikerrokseen? Hän vetäisi sauvan takaisin, ja kirkas säde tuikahti lumihuoneesen.