— Tänne, ystäväni! huusi hän.
Käsin ja jaloin viskoi hän lunta pois, mutta pinta ei ollut, kuten hän oli luullut, huovettunut. Päinvastoin, valonsäteen muassa tunki kova kylmyys tupaan ja jääti kerrassaan kaiken veden siellä sisällä. Puukkonsa avulla laajensi Penellan reiän ja taisi viimein huokua ilmaa täysillä henkäyksillä. Hän paneusi polvilleen kiittämään Jumalata, ja oli kohta jälleen sen nuoren tytön ja toveriensa luona.
Komea kuutamo valaisi ilman, joka muuten oli niin kylmä, että sitä tuskin kävi hengittäminen. He menivät jälleen huoneesen, mutta Penellan loi sitä ennen silmänsä ympäristölle. Niemi oli kadonnut, ja huone oli keskellä ääretöntä jäälakeutta. Hän katsahti rekeä, mihin ruokavarat oli pakattu; mutta reki oli kadonnut.
Pakkanen pakoitti hänen menemään takaisin. Hän ei virkkanut kumppaleilleen mitään. Ensiksi kaikista olivat vaatteet kuivattavat, mikä tehtiin tuli-astian avulla. Lämpömittari, pikimmältään ulko-ilmaan siirrettynä, aleni hetikohta kolmeenkymmeneen pykälään jäätökohdan alla.
Tunnin kuluttua päättivät André Vasling ja Penellan uhalla koetella pakkasta ulkona. He kääriytyivät vielä märkiin vaatteisiinsa ja menivät ulos reiän kautta, jonka seinät jo olivat kovat kuin kallio.
— Me olemme ajautuneet itäpohjoista suuntaa, sanoi André Vasling, tarkastellen tähtiä, jotka vilkkuivat erinomaisella kirkkaudella.
— Eipä olisi paha, vastasi Penellan, jos rekemme olisi tullut muassamme.
— Eikö reki ole täällä? kysäisi André Vasling. Sitte olemmekin hukassa!
— Hakekaamme! vastasi Penellan.
He kiersivät huoneen, joka nyt oli yhtenä ainoana, viittätoista jalkaa korkeana jääjärkäleenä. Mahdoton paljous lunta oli tullut kaiken ajan minkä myrskyä kesti, ja tuuli oli sen ryöpyttänyt kokoon sen ainoan kohopaikan ympärille, mikä lakeudella oli. Koko jääteli, jolle he olivat huoneensa rakentaneet, oli rouhentuneiden jäämöhkäleiden keskellä ajellut viisikolmatta peninkulmaa itäpohjoiseen päin, ja vangit olivat käyneet osallisiksi veden päällä kulkevan vankihuoneensa kohtaloon. Reki oli mennyt erään toisen jäätelin muassa, epäiltämättä toista suuntaa, sillä siitä ei nähty vihiäkään, ja tottapa koirat olivat saaneet surmansa siinä hirveässä nujakassa.