Samassa astui Clerbaut, Marian kummi, sisään.
— Kas tätäpä sopii lykyksi sanoa, vanha ystäväni, puhkesi hän sanomaan. Aluksesi tulee juuri samaan aikaan kuin hallitus antaa käskyn isoista puutavarain ostoista laivastoa varten.
— Mitä se minuun koskee? vastasi Jean Cornbutte. Mitäpä minä hallituksesta huolisin?
— Näettekö, h:ra Clerbaut, tänäpänä ei ole kuin yksi asia, mikä meitä liikuttaa, ja se on Louis'in paluu.
— En kiellä että … vastasi Clerbaut. Mutta nuo ostot kuitenkin…
— Teidän pitää myös olla häissä, keskeytti hänen Jean Cornbutte, puristaen kauppamiehen kättä, ikäänkuin rusentaaksensa sen.
— Nuo puutavarain hankkimukset…
— Kaikkein maalla ja merellä liikkuvain ystäväimme seurassa. Minä olen jo antanut sanan tuttavillemme ja aion kutsua prikin koko miehistön.
— Ja menemmekö siksi aikaa rantasillalle odottamaan? kysyi Maria.
— Niinpä teemmekin, vastasi Jean Cornbutte. Me marssimme rivittäin, kaksi kussakin rivissä, ja musiiki etukynnessä.