André Vasling kohdaltaan hankkiutui ampumaan Louis'ia, jos karhu kaatuisi.
Louis Cornbutte ampui, mutta karhuun ei näyttänytkään käyneen, sillä se kavahti yhdellä ainoalla hypyllä märssyyn. Koko masto tutisi.
André Vasling kiljahti ilosta.
— Herming! huusi hän norjalaiselle matruusille. Mene Mariaa hakemaan!
Tuo tänne morsiameni!
Herming astui rappusia alas ruomaan.
Sillä aikaa oli tuo raivoinen peto karannut Louis Cornbuttea kohti, joka etsi suojaa maston takana; mutta samassa silmänräpäyksessä kuin karhu nosti suunnattoman kämmenensä hänen päätänsä murskatakseen, tarttui Louis Cornbutte parluunaan ja laski itsensä kannelle, vaikka ei ilman vaaratta, kun puolivälillä kuuli luodin vingahtavan juuri päänsä ohite. André Vasling oli ampunut häntä, vaikka ei ollut osannut. Nämä molemmat riitaveljet seisoivat nyt vastatusten, puukot valmiina.
Ottelu nähtävästi tuli olemaan ratkaiseva. Kostonsa täysin määrin tyydyttääksensä oli André Vasling tahtonut antaa Marian nähdä sulhaisensa kuoleman, mutta oli siten jäänyt ilman Hermingin avutta eikä tainnut siis nyt luottaa keneenkään muuhun kuin itseensä.
Louis Cornbutte ja André Vasling tarttuivat toisiaan kauluksiin ja pitivät kiini, ettei kumpikaan pakoon pääsisi. Jompikumpi oli henkensä heittävä. He tähtäsivät toisilleen ankaroita iskuja, jotka vaan puolittain väistettiin, ja kohta vuosi verta kummastakin vastuspuolesta. André Vasling koki saada oikeata käsivarttaan vastustajansa kaulan ympärille, saadaksensa hänet maahan kaadetuksi. Louis Cornbutte tiesi, että joka vaan kaatui oli hukassa, ja ennätti hänen sentähden, tarttumalla häneen molemmin käsin, mutta siinä liikahuksessa kadotti hän puukkonsa.
Hirmuisia huutoja tunki samassa hänen korviinsa. Ne tulivat Marialta, jota Herming parastaikaa laahasi kannelle. Louis Cornbutten sydän täyttyi raivolla; hän ponnisti viimeiset voimansa koukistaaksensa vastustajansa selän; mutta samassa silmänräpäyksessä tunsivat he molemmat itsensä väkevään syliin suljetuiksi.
Karhu oli kavunnut märssystä alas ja karannut taistelevain päälle