André Vasling oli likempänä karhun ruumista. Louis Cornbutte, joka oli ulompana, tunsi pedon kyntten uppoavan lihaksiinsa. Karhu piti heitä kumpaakin tiukasti syliinsä suljettuina.
— Auta, Herming! huusi Vasling.
— Tänne, Penellan! huusi Louis Cornbutte.
Askelia kuului portailla. Penellan läheni, viritti pistoolinsa ja laukaisi sen karhun korvaan. Se päästi hirvittävän ärjäyksen. Tuska sai sen silmänräpäykseksi laukaisemaan käpälänsä, ja Louis Cornbutte kaatui voimatonna kannelle; mutta karhu likisti kuoleman tuskissa vielä kerran kämmenensä yhteen ja kaatui André Vasling sylissä, kaatuessaan musertaen tämän onnettoman.
Penellan riensi Louis Cornbutten avuksi. Ei mikään vaarallinen haava uhannut hänen henkeänsä; hän oli vaan silmänräpäykseksi mennyt tainnuksiin.
— Maria! sanoi hän, aukaisten silmänsä.
— Pelastunut! vastasi Penellan. Herming makaa tuolla tikarihaava rinnassa.
— Entä karhut…?
— Hengettöminä, Louis, niinkuin vihollisemmekin. Mutta ilman noitta pedoitta olisimme hukassa. Niiden saatetaan tosiaankin sanoa tulleen avuksemme. Kiittäkäämme siitä Jumalata!
Louis Cornbutte ja Penellan menivät ruomaan ja Maria vaipui heidän syliinsä.