XVI. Loppu.
Siteistään irroitetut Misonne ja Turquiette veivät kuolinhaavan saaneen Hermingin vuoteesen. Tämä onneton oli jo kuolonkamppauksessa, ja nuo molemmat merimiehet hoitelivat Pierre Nouquet'ia, jonka haava onneksi ei ollut sen vaarallisempi.
Mutta kova puusti oli kohdannut Louis Cornbuttea. Isässään ei havaittu minkäänlaista hengen merkkiä. Oliko hän kuollut mielihaikeissaan siitä että poikansa oli vihollistensa valloissa? Vai oliko hän menehtynyt tuon hirmuisen metelin vuoksi? Sitä ei tiedetä. Mutta tämä taudilla ja murheilla kovasti koeteltu vanhus oli herjennyt elämästä.
Tästä odottamattomasta puustista vajosivat Louis Cornbutte ja Maria haikeaan toivottomuuteen ja he polvistuivat vainajan vuoteen viereen, itkien ja lähetellen rukouksia taivaasen hänen sielunsa edestä.
Penellan, Misonne ja Turquiette jättivät heidät itsekseen ja nousivat kannelle. Ne kolme karhua kannettiin esille keulan puoleen. Penellan päätti ottaa talteen niiden taljat, joista voi olla iso hyöty, mutta ei hän laisinkaan ajatellut käyttää niiden lihaa. Ilmankin oli ravintoa tarvitsevain lukumäärä nyt melkeästi vähennyt. André Vaslingin, Aupic'in ja Jockin ruumiit viskattiin rannalle tehtyyn hautaan. Niiden lisäksi tuli vielä Hermingin ruumis. Tämä norjalainen kuoli yöllä, tuntematta omantunnon nuhteita, ja raivon vaahto huulillansa.
Ne kolme merimiestä korjasivat nyt teltan, joka useista paikoin oli rikki raastettu, niin että lunta tuli kannelle. Pakkanen oli kova, ja sitä kesti aina siihen asti kuin aurinko tammikuun 8 päivänä näkyi taivaanrannan päällä.
Jean Cornbutte haudattiin rannalle. Hän oli lähtenyt maastansa etsimään poikaansa ja oli menehtynyt tähän hirmuiseen ilman-alaan. Hautansa luotiin eräälle kunnaalle ja jälkeenjääneet merkitsivät paikan yksinkertaisella ristillä.
Louis Cornbuttella ja kumppaleillansa oli tämän päivän perästä vielä monta kovaa koetusta kestettävänä. Mutta jälleen löydettyin sitruunien avulla onnistui heidän säilyttää terveytensä.
Gervique, Gradlin ja Pierre Nouquet kykenivät neljäntoista päivän perästä tuon hirmuisen taistelun jälkeen jättämään vuoteensa ja olemaan vähän liikkeellä.
Ennen pitkää otuksen ajo kävi helpommaksi ja antoisammaksi. Vesilintuja palasi isoja parvia. Usein ammuttiin eräänlaisia suorsia, joiden liha oli erittäin makea. Pyssymiehillä ei ollut muuta vahinkoa valitettavana kuin että menettivät kaksi koiristansa, jotka saivat surmansa, kun käytiin viidenkolmatta peninkulman takana etelässä päin tutkimassa jäiden tilaa.