Helmikuu alkoi ankaroilla myrskytuulilla ja runsaalla lumentulolla. Keskilämpömäärä aleni vielä kerran 25 pykälään jäätökohdan alla, mutta siitä ei ollut likimäärinkään niin paljon vastusta kuin ennen. Auringon näkeminen, joka kohosi yhä korkeammalle taivaanrannan yli, elähdytti kaikkia toivolla pikaisesta lopusta näille vaivaloisuuksille. Näyttipä niinkuin taivas olisi säälinyt heitä, sillä tämä vuosi tuli olemaan tavattoman lämmin. Maaliskuulla nähtiin muutamia korppia aluksen ympärillä laukuilevan. Louis Cornbutten onnistui ampua pari kurkea, jotka matkallaan pohjaan päin olivat eksyneet aina tänne asti. Etelässä päin käydessä nähtiin niinikään metsähanhi-parvia.
Muuttolintujen paluu ennusti huojennusta pakkasessa. Kuitenkaan ei ollut siihen kovin paljon luottamista, sillä tuulen käännyttyä tahi kuun-vaiheen tultua lämpömäärä aleni yhtäkkiä, ja merimiesten täytyi silloin taas käydä varokeinoihinsa pakkasta vastaan. He olivat jo polttaneet kaikki aluksen pastingit, ruhvin, jossa ei asuttu, ja ison osan irtanaisesta kannesta. Olipa siis tarpeesen, että talvi sai loppunsa. Onneksi pakkanen maaliskuun keskipaikoilla aleni kuuteentoista pykälään. Marian työnä oli valmistaa uusia vaatteita tulevaksi kevääksi.
Keväisen päiväntasauksen jälkeen asui aurinko alinomaa taivaanrannan päällä. Kahdeksan kuukauden alituinen päivä oli alkanut. Tämä alinomainen valo ja tasainen, vaikka vielä ylen vieno lämpö alkoi tuntuvasti vaikuttaa jäihin.
Suurta varovaisuutta vaadittiin La Jeune-Hardieta lykätessä siltä korkealta jäämöhkäleeltä, millä se lepäsi. Alus pönkittiin sentähden huolellisesti, ja etuisammalta näytti odottaa, kunnes jää lähtönsä aikana murtuisi; mutta alemmat jääkappaleet, jotka koskivat jo melkoista lämpimämpään veteen, sulivat vähitellen pois ja priki vajosi nähtävästi. Huhtikuun ensimäisinä päivinä oli se saanut luonnollisen tasakonsa jälleen.
Huhtikuulla tuli runsaita sateen roikkauksia, ja niistä syntynyt vesikerros edesautti voimakkaasti jäiden heikontumista. Lämpömittari näytti nyt kymmentä pykälää nollan alla. Muutamat merimiehistä heittivät nyt hylkeennahka-vaatteensa pois, eikä tarvittu enää yötä ja päivää pitää valkeata kamiinissa. Väkiviinavarastoa, jota vielä oli vähän jälellä, käytettiin ainoastaan atrian valmistuksessa.
Kohta alkoivat jäät kumisten tärähdellä. Railoja syntyi siellä ja täällä, eikä ollut kauas jäälle hyvä mennä. Monta kertaa tapahtui, että väki putosi veteen, vaikka onneksi kylmä kylpy jäi ainoaksi seuraukseksi.
Tähän aikaan palasivat hylkeet, ja niitä käytiin usein ajamassa, koska niiden rasvasta voi olla hyötyä.
Kaikki olivat hyvissä voinnissa. Aika kulutettiin lähdön valmistuksilla ja otuksen ajolla. Louis Cornbutte kävi usein jäätä tutkimassa ja päätti, etelään päin ulottuvan rannikon laadun suhteen, valita eteläisen väylän. Jäiden lähtö oli jo alkanut useilla paikoin, ja muutamia irtanaisia jäämöhkäleitä nähtiin jo ajelevan merelle päin. Huhtikuun 25 päivänä laitettiin priki kuntoonsa. Purjeet olivat mitä paraassa kunnossa, ja erinomaisella ilolla näkivät nyt merimiehet niiden tuulesta pullistuvan. Alus tärisi, se kun oli tullut vesilinjalleen jälleen, ja vaikka se ei vielä päässyt liikkumaan, oli se toki luonnollisessa elementissään.
Toukokuulla tapahtui jäiden lähtö pikaisesti. Rannikkoa peittävä lumi suli joka paikasta, muuttuen sakeaksi möhjäksi, joka teki rannan pian luoksepääsemättömäksi. Vähäisiä kanervapälviä alkoi näkyä siellä ja täällä. Lämpömittari nousi viimein nollakohdan yli.
Kahtakymmentä peninkulmaa laivaa etelämpänä olivat jäämöhkäleet täydellisesti irtautuneet ja alkaneet vaelluksensa Atlantin valtamerelle. Vaikka meri ei vielä ollut auki juuri prikin ympärillä, oli kuitenkin aukkoja syntynyt jäähän, joita Louis Cornbutte aikoi käyttää eduksensa.