Kohta oli laiva Liverpoolin maallenousu-siltoin kohdalla. Ne neljä kanuunaa, joiden piti tervehtiä kaupunkia, pysyivät ääneti kunnioituksesta niille kuolleille, joita höyryvene sillä hetkellä saatti maalle. Mutta laukausten sijaan nostettiin väkeviä hurrahuutoja, noita kansallisen kohteliaisuuden ylimpiä osoituksia. Heti alkoivat kädet taputella, kädet huiskaa ja nenäliinat liehua tuolla innostuksella, jota englantilaiset niin ylellisesti osoittavat joka aluksen lähdöllä, vaikkei se olisikaan muu kuin halpa, väheiselle huvimatkalle merenlahteen lähtevä vene. Ja kuinka näihin tervehdyksiin eikö vastattu! Kuinka rantasilloilla eikö kaikunut. Tuhansia uteliaita vilisi Liverpoolin ja Birkenheadin rannoilla. Katselijoilla täytetyitä veneitä kiipeili kuin muuraisia Mersey-virralla. Matruusit sotalaivalla Lord Clyde, joka oli ankkurissa veistämöiden kohdalla, olivat kiivenneet sinne tänne sen raakapuille tervehtimään jättiläistä hurrahuudoillaan. Virralla ankkurissa makaavien alusten keulakansilta lähettivät musiikikunnat peräämme hirvittäviä sointuja, joita hurrahuudot eivät saaneet sortumaan. Lippuja ehtimiseen nostettiin ja laskettiin Great Easternin kunniaksi. Mutta kohta alkoivat huudot vähitellen kuolentua etäisyyden vuoksi. Molemmilla rannoilla kävivät rakennukset yhä harvinaisemmiksi. Savu ei enää mustentanut maisemaa, ja maaseutu sai vallan tiilimuureilta. Vielä näkyi muutamia pitkiä ja yksimuotoisia työmiesten huoneriviä ja muutamia huviloita, jonka perästä viimeiset hurrahuudot hyvästelivät meitä Merseyn vasemmalta rannalta, valotornin tasakatolta ja pastionin rintasuojasta.
Kello 3 aikana oli laiva ennättänyt ulos Merseyn ahdinkovesistä ja meni nyt P:n Yrjön kanaaliin. Länsi-eteläinen tuuli kiihtyi vinhaksi viuhkaksi, ja lujalle pingoittuneet purjeemme eivät tehneet ainoatakaan poimua. Meri kävi jo kuohulaineina, mutta höyry-alus ei niitä tuntenut. Se ei kikkeröinyt ei hyppinyt.
Ennen pitkää meri peittyi pimeyteen, ja Wales-kreivikunnan rannikko,
Holy-Head niemensä kanssa, hupeni vihdoin yön varjoihin.
Kuudes luku.
Seuraavana päivänä, joka oli Maaliskuun 27, näkyi Irlannin kallioinen ranta Great Easternin oikealla puolella. Minä olin valinnut hyttini ensimäisessä rivissä keulan puolella. Se oli pienoinen, kahdella isolla akkunan reiällä valaistu huone. Toinen hyttirivi eroitti sen ensimäisestä keulasalongista, niin ettei puheen porina eikä pianon räminä, jota ei puuttunut laivassa, voinut tunkea sinne. Se yksinäinen koppi esikaupungin äärimmäisessä nenässä. Yksi sohva, yksi vuode ja yksi vaatetuspöytä peilinensä, kas siinä huoneen koko kalusto.
Kello 7 aikana aamulla tulin minä, astuttuani molempain ensimäisten salien läpi, kannelle. Muutamia matkustajia oli jo ylhäällä kävelemässä. Tuskin tuntuva vaaruminen kiikutti laivaa hiljallensa, vaikka tuuli oli navakka; mutta meri, joka oli suojan puolella rannikosta, ei voinut isosti aaltoilla. Yhtähyvin laisin päättää, että Great Eastern ei huolinut mitään merenkäynnistä.
Astuttuani "tupakinpoltto-huoneesen" näin tuon pitkän, pulskeasti kuvastuvan rannikon, joka ainoisesta vihannuudestaan oli saanut nimen "Viheriä saari". Muutamia yksinäisiä huoneita, yksi kaitainen tullivirkamiesten tie, yksi valkoinen höyrytöyhtö, joka osoitti ratajunan kulkua kahden kunnaan välillä, olivat ainoat, mitkä siellä ja täällä maisemaa vähän elvyttivät.
Rannikon ja meidän välillä näytti meri likaisen viheriältä, kuin kuparivihtrillillä tahrautunut laatta. Tuuli näytti vieläkin kiihtyvän; muutamia aallon-roiskauksia lennähteli pölynä tiehensä. Koko joukko aluksia, prikejä ja kuunareita, koki päästä rannikolta aavalle merelle. Höyry-aluksia luikasi ohitsi, vieritellen mustaa savuansa ilmaan, mutta Great Eastern meni helposti niiden sivu, vaikkei sillä vielä ollut mitään isompaa vauhtia.
Kohta saimme tunnun pienestä Queenstown nimisestä käymäsatamasta, jonka edustalla kokonainen kalastajaveneestö liikehti. Jokainen alus, oli se höyry- tahi purjealus, joka tulee Amerikasta tahi eteläisiltä meriltä, viskaa täällä sivu mennessään maalle postisäkkinsä. Pikajuna, joka aina seisoo valmiina, viepi ne muutamissa tunneissa Dubliniin, jossa pakettivene, jolla höyry aina on päällä, oikea pikajuoksija, vastaanottaa nämä postit, kulkee kanaalin poikki kahdeksantoista peninkulman nopeudella tiimassa ja jättää ne Liverpooliin. Tällä tavoin postit ennättävät perille päivää ennen nopeimpia, Atlantin yli kulkevia höyryjä.
Kello 9 tienoilla käänsi Great Eastern neljännes pielen läntiseen länsipohjaan. Olin vastikään mennyt kannelle, kun tapasin kapteini Mac-Elwinin seurattuna eräältä ystävältään, kuutta jalkaa pitkältä mieheltä, vaalealla parralla ja pitkillä nääveleillä, jotka yhdistyivät korvapartoihin, mutta päivän muotin mukaan jättivät leuvan paljaaksi. Tässä vartevassa nuoressa miehessä oli englantilaisen upseerin perikuva; pää pystyssä, mutta ei kankeana, katsanto luja, hartiot notkeat, käynti soma ja hilpeä; sanalla sanoen: kaikki tunnusmerkit siitä harvinaisesta urheudesta, jota voisi sanoa "vihattomaksi urheudeksi". En erehtynyt hänen ammattinsa suhteen.