Huhtikuun 5 päivä alkoi loistavalla auringon nousulla. Pitkät pohja-aallot kimeltelivät, ja lämpöinen länsi-eteläinen viuhka viuhui taklingissa. Tämä oli ensimäisiä kauniita päiviä. Aurinko, joka mannermaalla puki kedot uuteen vihantaan, sai täällä uusipartiset vaatteukset loistamaan. Kasvillisuus tulee toisinaan liika myöhään, mutta muoti ei koskaan. Kohta nähtiin lukuisia kävelijä-parvia kaduilla, niinkuin Champs-Elyseilla[1] kauniina sunnuntaina toukokuulla.
[1] Elyseion kedoilla, Parisissa.
Tänä aamuna en nähnyt kapteini Corsicania, ja koska halusin Fabianista tietoa, menin minä hytille, joka hänellä oli keulan puolella isoa salonkia. Minä koputin hytin ovelle, mutta en saanut vastausta; minä pukkasin oven auki, mutta Fabiani ei ollutkaan siellä.
Minä menin jälleen kannelle. Käveleväin joukossa en tavannut ystäviäni enkä tohtoria. Silloin pisti päähäni tutkia, missä osassa laivaa onneton Elleni oli salvattuna. Missä hytissä asui hän? Minne oli Harry Drake karkoittanut hänen? Minkälaiseen huostaan oli tämä onneton uskottuna, josta miehensä koko päivinä ei huolinut mitään? Epäiltämättä jonkun laivassa olevan kamarineitsyen omavoitolliseen huolenpitoon, jollekin huolettomalle sairaanhoitajalle. Minä tahdoin tietää, kuinka asianlaita oli, ei turhasta uteliaisuudesta, vaan hartaasta osan-ottavaisuudesta Ellenin ja Fabianin keskenäiseen väliin, joskin ainoastaan estääkseni tuota heidän välillään aina peljättävää toisiinsa yhtymystä.
Minä alotin tutkintoni ison nais-salongin hyteiltä ja vaelsin käytävän läpi molemmissa huonekerroissa, jotka olivat tällä osalla laivaa. Tämä katselmus oli joksikin helppo, syystä että matkustajain lipuille kirjoitetut nimet olivat luettavina kunkin hytin ovella, joten passarien palvelus helpoitettiin. Minä en löytänyt Harry Draken nimeä, mikä ei minua isosti kummastuttanutkaan, sillä tämä mies lienee katsonut ne peränpuoliset hytit paremmiksi, kuin ne salongit joissa vähemmin oltiin. Muuten ei ollut mukavuuden suhteen mitään eroitusta keulan- ja peränpuolisten hyttien välillä, sillä laivan isännistö ei ollut valmistanut sijoja enemmälle kuin yhdelle matkustaja-luokalle.
Menin siis ruokasaleihin ja kuljin tarkkaavaisesti molempain hyttirivien välissä olevia käytäviä pitkin. Kaikissa noissa hyteissä oli asukkaansa, kaikkein ovilla seisoi jonkun matkustajan nimi, mutta Harry Draken nimeä ei vielä näkynyt. Nytpä jo kävi kummikseni, ettei tätä nimeä näkynytkään, minä kun luulin tutkineeni tämän vedenpäällisen kaupungin kokonansa, ja tämän etäisempää "korttelia" en tiennyt. Kysyin siis asiata eräältä passarilta, joka ilmaisi minulle mitä en tiennyt, nimittäin että vielä yksi satamäärä hyttiä löytyi ruokahuoneiden takana.
— Kuinka sinne tullaan? — kysyin minä.
— Portaita myöten, jotka menevät kannelle, ison kapin vieritse.
— Hyvä, ystäväni. Tiedättekö missä hytissä Harry Drake asuu?
— Sitä en tiedä, herraseni, — vastasi passari.