Menin siis jälleen kannelle, astuin kapin vieritse ja tulin ovelle, joka oli mainittuin portaiden edessä. Nämä portaat eivät vieneetkään avaroihin salongeihin, vaan halpaan, puoleksi valaistuun nelisnurkkaan, jonka ympärille kaksi hyttiriviä oli laitettu. Jos Harry Drake olisi tahtonut eroittaa Ellenin yksinäisyyteen, niin hän ei olis saattanut valita siihen tämän sopivampaa paikkaa.
Enin osa näitä hyttiä oli tyhjänä. Muutamia nimiä oli kirjoitettuna oville ripustetuille lipuille, ainakin kaksi tahi kolme, mutta ei Harry Draken nimeä. Minä olin tarkoin tutkinut tätä paikkaa ja olin juuri tyhjin toimin pois lähtemäisilläni, kun joku sekava, miltei kuulumaton hälinä tapasi korvani. Tämä hälinä tuli vasemman käytävän perimmäisestä osasta, ja minä ohjasin askeleni sinnepäin. Nuo tuskin kuultavat äänet kävivät yhä selvemmiksi; minä eroitin jonkunlaisen valittavan laulamisen tahi pikemmin pitkäveteisen lukemisen, jonka sanoista en saanut selvää.
Minä kuuntelin ja huomasin, että se oli joku nainen, joka lauloi, mutta tässä hänen tietämättään tapahtuvassa laulamisessa minä aavistin syvällisen mielihaikeuden. Se oli kaiketi tuon mielipuoli-raukan ääni; aavistukseni eivät tainneet pettää minua. Minä lähenin hiljaa sitä hyttiä, jonka ovella oli numero 775; tämä oli viimeinen tässä pimeässä käytävässä, johon valoa laskettiin yhden alalaukun kautta alempan Great Easternin rungossa. Tämän hytin ovella ei ollutkaan nimeä; eikä Harry Drakella ollutkaan syytä antaa kenenkään tietää, missä hän piti Ellenin suljettuna.
Tämän onnettoman ääni ennätti nyt selvästi korviini. Laulunsa oli ainoastaan katkonnaisia puheenparsia, samalla suloista ja surullista. Olisi luullut niitä kummallisesti katkotuiksi värsyiksi, jommoisia maneittiseen uneen vaivutettu ihminen olis voinut lukea.
Vaikka minulla ei ollut yhtään keinoa saada tietää kuka tämä nainen oli, niin en kumminkaan epäillyt, että se oli Elleni.
Minä kuuntelin muutamia minuutia ja olin juuri pois lähtemäisilläni, kun kuulin jonkun kävelevän tuolla keskimmäisellä nelisnurkkaisella paikalla. Oliko se Harry Drake? Ellenin ja Fabianin vuoksi en tahtonut että hän minun tällä paikalla tapaisi. Onnekseni salli minun käytävä, joka mutkistui pitkin noita kahta hyttiriviä, päästä kannelle kenenkään näkemättä. Mutta minun piti saada tietää kuka se ihminen oli, jonka askelet olin kuullut. Puoli-pimeä autti minua, ja jos menin käytävän mutkaan seisomaan, niin taisin nähdä ilman että kukaan näki minua.
Sillä välin rutina oli lakannut, ja kummallisesta sattumuksesta Elleninkin laulaminen herkesi samalla. Minä odottelin. Kohta alkoi laulaminen uudelleen, ja lattia jumahteli taas verkallisesta astumisesta. Minä kurotin pääni sinnepäin, ja hämärässä, hytin oven yläpuolesta koittavassa valossa tunsin minä Fabianin.
Se oli onneton ystäväni. Mikähän vaisto johti hänen tähän paikkaan? Oliko hän ennen minua keksinyt tämän nuoren naisen pakopaikan? En tiennyt mitä ajattelisin. Fabiani meni verkalleen eteenpäin pitkin seiniä, kuunteli ja noudatti kuin johtolankaa tuota ääntä, joka veti häntä puoleensa, kenties vastoin hänen tahtoansa ja hänen tietämättänsä. Ja yhtähyvin oli minusta, niinkuin laulu heikkenisi hänen lähetessään, niinkuin tuo heikko lanka katkeaisi… Fabiani tuli hytin viereen ja seisahtui.
Kuinkasta eikö sydämensä sykyttäisi noiden surullisten äänien vieressä! Kuinkasta eikö ruumiinsa vapisisi! Mahdotonta oli, ettei hän tuossa äänessä tuntisi jotakin, mikä häntä muistuttaisi entisistä ajoista. Mutta tietätämätön kuin oli Harry Draken läsnä-olosta laivassa, kuinka taisi hän toiselta puolen aavistaa Ellenin läsnä-oloa? Ei, se oli mahdotonta, ja hän viehättyi sinne, ainoastaan sen tähden että nämä vaikeroivat äänet, hänen huomaamattansa, sointuivat siihen äärettömään suruun, jota hän kantoi rinnassaan.
Fabiani kuunteli yhä edelleen. Mitä hän aikoi tehdä? Alkaisiko hän puhutella tuota mielipuolta? Ja jos Elleni yhtäkkiä astuisi esiin! Kaikki oli mahdollista, kaikki oli vaarallista tässä tilassa. Sillä välin Fabiani yhä läheni hytin ovea. Laulu, joka vähitellen heikkeni, lakkasi yhtäkkiä peräti, ja nyt kuului sydäntä vihlaiseva parkaiseminen.