Oliko Elleni jonkun maneittisen yhdistyksen johdosta tuntenut olevansa niin liki lemmetyistänsä? Fabianin tila oli hirmuinen; hän oli ikäänkuin itseensä vajonnut. Aikoiko hän murtaa oven? Niin luulin ja hyökäsin sen tähden häntä kohti.

Hän tunsi minun, ja minä vein hänen sieltä, johon hän vastustamatta taipui.

— Tiedätkö, kuka tuo onneton on? — kysyi hän minulta.

— En tiedä, Fabiani, en!

— Se on se mielipuoli! — sanoi hän. — Tuota ääntä luulisi ääneksi toisesta maailmasta. Mutta tuo mielipuolisuus ei puutu parannuskeinoa, ja minä tunnen, että huikkanen ystävyyttä, kipinä rakkautta parantaisi tuon nais-paran!

— Tule Fabiani, — sanoin minä, — tule!

Menimme jälleen kannelle. Fabiani erosi minusta miltei hetikohta mitään enempää virkkamatta, mutta minä en päästänyt häntä silmistäni, ennenkuin hän oli mennyt hyttiinsä takaisin.

Kolmaskolmatta luku.

Vähää aikaa sen jälkeen tapasin kapteini Corsicanin. Minä kerroin hänelle vastikään näkemäni tapauksen; hän ymmärsi niinkuin minäkin, että tämä jo ennestään hankala tila yhä selkkautui. Jospa voisimme välttää sen vaaroja! Oi, kuinka kernaasti olisin kiirehtinyt Great Easternin menoa ja panna kokonaisen valtameren Harry Draken ja Fabianin välille!

Erotessamme toisistamme, kapteini Corsican ja minä, teimme sen sopimuksen, että tarkemmin kuin koskaan ennen pitäisimme silmällä näyttelijöitä tässä näytelmässä, joka vastoin tahtoamme voi purkautua päätökseensä millä silmänräpäyksellä hyvänsä.