Noin puolivälissä kahdeksan tuli yö. Kuu, joka oli kasvamassa, pääsi erilleen laskevan auringon säteistä ja jäi hetkisen ajaksi väikkymään taivaanrannan päälle. Erästä uskonnollista esitelmää, jota kapteini Anderson piti ja jonka välissä veisailtiin, pitkitettiin aina 9 asti illalla.
Päivä päättyi, Harry Draken puollustajain käymättä kapteini Corsicanin tahi minun puheilla.
Yhdeksäskolmatta luku.
Seuraavana päivänä, Huhtikuun 8:na, oli ilma erinomaisen kaunis, ja aurinko heloitti aina nousustaan asti. Kannella tapasin minä tohtorin, valovirtaa ihailemassa. Hän tuli luokseni.
— No, — sanoi hän, — hän on kuollut se haavoittunut miesparka, kuollut viime yönä. Lääkärit olivat edes-vastauksessa hänestä!… Oi niitä lääkäreitä! Ne eivät tiedä mitään! Tämä on neljäs matkakumppali, joka meidät jättää, sittekuin lähdimme Liverpoolista, neljäs, joka on menettänyt henkensä Great Easternin tähden, eikä matka vieläkään ole loppunut.
— Mies-parka, — sanoin minä, — juuri satamaan päästessään, miltei Amerikan rannikoiden näkyessä. Mikä nyt tulee hänen vaimostaan ja lapsistaan?
— Niin, mikäpä auttanee, herraseni, — vastasi tohtorini, — laki, kaikkivaltijas laki on semmoinen. Kuolla täytyy! Kerta täytyy peräytyä niiden edestä, jotka jäljestä tulevat! Me emme kuole, se kai minun ajatukseni on, muun vuoksi kuin ennalta astuaksemme sijalle, johon toisella on oikeus. Ja tiedättekö, kuinka monta ihmistä kuolee minun elinaikanani, jos elän kuusikymmentä vuotta?
— En tiedä, en voi sitä aavistaakaan, — tohtori.
— Lasku on hyvin mutkaton, — jatkoi tohtori. — Jos elän kuusikymmentä vuotta, niin olen elänyt 21 tuhatta 900 päivää eli 525 tuhatta 600 tuntia eli 31 miljoonaa 536 tuhatta minuuttia eli vihdoin 1,888 miljoonaa 160 tuhatta sekuntia, eli umpimäärin kaksi miljaartia sekuntia. No tällä ajalla kuolee säntilleen kaksi miljaartia ihmistä, jotka ovat jälkeen tuleville rasitukseksi, ja minä vuorollani kuolen, kun käyn rasitukseksi. Koko asia on siinä ettemme ole muille haitaksi ennenkuin niin myöhään kuin mahdollista.
Tohtori pitkitti vähän aikaa tätä väittelöä, näyttääksensä toteen — mikä olikin helppo asia — että kaikki olemme kuolevaisia. Minä luulin parhaaksi olla vastaan sanomatta, ja annoin hänen pitkittää. Näin kävellessämme, hän haastellen ja minä kuunnellen, näin laivatimperien korjailevan ärjy-aaltojen särkemää laivanparrasta keulassa. Jos kapteini Anderson ei tahtonut tulla New-Yorkiin merivahingon kärsineenä, niin täytyi timmermannien kiirehtiä, sillä Great Eastern meni joutuisasti tällä tyynellä merellä, ja minä luulen, että sen nopeus ei ole ollut koskaan niin suuri. Sen huomasin noiden kihlattuin iloisuudesta, jotka nojasivat parrasta vasten eivätkä enää lukeneet rattaiden pyöräyksiä. Pitkät pistonit tekivät vilkasta työtä ja nuo suunnattomat sylinterit heilyivät kuin isot kellot täyttä vauhtia. Rattaat nyt pyörähtivät yksitoista kertaa minuutissa ja laiva meni kolmetoista peninkulmaa tunnissa.