Samassa huusi tähystäjä:
— Maa!
Yhdesneljättä luku.
Maa, joka ilmoitettiin näkyväksi juuri samalla silmänräpäyksellä kuin meri ummistui matruusi-raukan ruumiin päälle, oli keltainen ja matala. Tämä jono matalanpuolisia hietasärkkiä oli Long-Island, se pitkä saari, iso hietakari, elähdytetty sillä kasvullisuudella, joka peittää Amerikan rannikon Montaukin niemestä aina Brooklyniin, New-Yorkin esikaupunkiin asti. Lukuisia ranta-aluksia makasi pitkin tätä huviloilla ja kesä-asunnoilla täytettyä saarta. Se on New-Yorkilaisten etevin huvipaikka kesän aikana.
Jokainen matkustaja tervehti kädellään tätä ikävöittyä maata, tämän ylen pitkällisen matkan perästä, joka ei ollut mennyt ilman mieltä karvauttavia onnettomuuden tapauksia. Kaikki kiikarit suunnattiin tätä Amerikan manteren ensimäistä näkö-alaa kohti, jota nyt itsekukin katseli eri silmillä, mitkä kaipuuta, mitkä toiveita osoittavilla. Jankit tervehtivät siinä isänmaatansa. Etelävaltiolaiset silmäilivät näitä pohjoisia maita jonkunlaisella ylenkatseella, voitetun ylenkatseella voittajaa kohtaan. Kanadalaiset katselivat sitä niinkuin ne, jotka vain tarvitsevat astua askelen saadaksensa Yhdysvallan kansalaisten nimen. Kalifornialaiset lennähtivät ajatuksissaan kaukaisen Lännen tasankojen yli, menivät yli Kalliovuorten ja laskivat jo jalkansa tyhjentymättömille kultakaivoksillensa. Mormonilaiset, päät pystyssä ja huulet ylenkatseellisesti käyristettyinä, tuskin huomasivatkaan noita rantoja, vaan loivat silmänsä loitomma, luoksepääsemättömään erämaahansa, Suolajärvelleen ja pyhäin kaupunkiinsa. Niille kahdelle kihlautuneelle tämä manner oli luvattu maa.
Sillä välin taivas pimeni pimenemistänsä. Koko eteläinen ilmanranta oli pilvillä peitettynä, jotka jo lähenivät taivaslakea. Ilma kävi yhä raskaammaksi, ja tupehduttava lämmin vallitsi ilmassa, ikäänkuin heinäkuun aurinko olisi pystysuorasti sitä paahtanut. Emmekö vielä olleet päässeet tämän loppumattoman ylikulun vastusten perille?
— Tahdotteko, että hämmästytän teidät? — kysyi tohtori Pitferge, joka oli tullut luokseni komentosillalle.
— Aivan mielelläni, tohtori.
— Joo, me saamme raju-ilman, kenties hirmumyrskyn ennen päivän loppua.
— Hirmumyrskyn Huhtikuulla! puhkesin sanomaan.