— Kyllähän Great Eastern vuoden-ajoista huolii, — jatkoi Pitferge, kohauttaen hartioitansa. — Siitä tulee raju-ilma vaseti häntä varten. Katsokaapa noita onnettomuutta ennustavia pilviä, jotka taivaan valtaavat! Ne ovat kuin ennen-historiallista aikaa olleita eläimiä, ja ennen pitkää ne nielevät toisensa.
— Minä tunnustan, että taivas on uhkaavan näköinen. Se näyttää myrskyiseltä, ja jos olisi kolmea kuukautta myöhempi aika, niin olisin samaa ajatusta kuin tekin, rakas tohtorini, mutta en nyt.
— Minä sanon vieläkin, — vastasi Dean Pitferge vilkkaasti, — että raju-ilma ärjähtää muutamissa minuuteissa: minä tunnen sen itsestäni, kuin "myrskylasista". Katselkaapa noita huuruja, jotka keräytyvät tuonne taivaalle! Tarkastakaapa noita kiemuroita, noita "kissanhäntiä," jotka juottuvat toisiinsa yhdeksi solmuksi, ja noita tiheitä renkaita, jotka taivaanrannan ympäröivät. Kohta tapahtuu pikainen huurujen tihentyminen, josta sitte sähköä syntyy. Muuten on ilmapuntari yhtäkkiä laskeunut seitsemäänsataan yhteenkolmatta millimeteriin, ja vallitsevat tuulet ovat länsi-eteläisiä, ainoat jotka talvis-aikana tuovat rajua ilmaa.
— Vaarin-ottonne voivat olla oikeat, tohtori, — vastasin minä intollisella äänellä; — mutta kukapa olisi koskaan ukkoseen yhtynyt tällä vuoden-ajalla ja tällä leveys-matkalla?
— On siihen esimerkkiä, onpa moniakin. Lauhat talvet ovat usein ukon ilmoista merkilliset. Olisittepa vain eläneet vuonna 1172, tahi ainoastaan 1824, niin olisitte edellisessä tapauksessa kuulleet ukkosen jylisevän helmikuulla ja jälkimäisessä tapauksessa joulukuulla. Vuonna 1837 löi ukkonen alas tammikuulla likellä Drammenia Norjassa, ja teki viime vuonna helmikuulla melkoisen vahingon Kanalissa, jossa se sattui Treport'ista oleviin kalastaja-veneisin. Jos olisi minulla aikaa katsahtaa valtiollisiin ilmoituksiin, niin saattaisin teidät hämmästyksiin.
— No niin, tohtori, niinkuin tahdotte… Saammehan nähdä. Ettehän toki peljänne ukkosta?
— Minäkö? — huudahti tohtori. — Ukkonen, se on minun ystäväni, onpa vielä enempikin, se on lääkärini.
— Lääkärinnekö?
— Tottapa on! Semmoisena kuin nyt näette minun ukkonen sattui minuun vuoteellani heinäkuun 13 päivänä 1867 lähellä Londonia, ja ukkosen nuoli paransi minun halpauksesta oikeassa käsivarressani, johon lääkäritaito ei voinut mitään.
— Te puhutte leikkiä?