— Herra kapteini, kumppalit ovat lähettäneet minun sanomaan teille, että olette kelpo mies. He kiittävät teitä kaikki Wilson-raukan puolesta, hän kun itse ei taida kiittää teitä.
Kapteini Corsican likisti liikutettuna matruusin kättä.
Luotsi oli pieni varreltaan, ei juuri merimiehen näköinen: hänellä oli vaksivaatteinen lakki, mustat housut ja ruskea viitta punaisella vuorilla. Tämä oli nyt aluksen päällikkö.
Kannelle hypättyänsä ja ennen komentosillalle mentyänsä viskasi hän luotansa tukun sanomalehtiä, joihin matkustajat ahnaasti hyökäsivät käsiksi. Ne sisälsivät uutisia Europasta ja Amerikasta, jotka tietysti halulla nieltiin.
Kolmasneljättä luku.
Myrsky oli valmis, elementtien taistelu alkoi. Paksu, yksivärinen pilviholvi kohosi päällemme. Ilma pimeni. Luonto tahtoi silminnähtävästi vahvistaa tohtori Pitfergen aavistukset. Höyrylaiva heikensi vähitellen kulkunsa ja rattaansiivet pyörähtivät ainoastaan kolme tahi neljä kertaa minuutissa. Valkoista höyryä tuprusi avattuin henkiläppäin kautta. Ankkurikettingit olivat selvillä. Englannin lippu liehui mesaanikahvelissa. Kapteini Anderson oli käynyt kaikkiin valmistuksiin pannaksensa ankkuriin. Luotsi anteli oikeanpuoliselta rataskotokselta merkkiä höyrylaivan ohjailemiseen näissä ahtaissa vesissä. Mutta pakovesi oli jo menemässä, ja Hudsonin suulla oleva kari esti Great Easternin etemmä pääsemästä. Siis oli pysyminen aavalla merellä seuraavaan päivään. Vielä yhden päivän odotus!
Kello 4,55 heitettiin ankkuri luotsin käskystä. Kettingit huilasivat klyysien läpi jyrinällä, jota sopi verrata ukkosen jyrinään. Jopa hetkeksi luulin myrskyn ärjähtävän. Ankkurinkynsien pohjaan iskettyä höyrylaiva pysyi liikkumattomana. Ei ainoatakaan hyökyä tuntunut. Great Eastern oli vain vähäinen saari meressä.
Samassa toitahti laivapajan torvi viime kerran. Se kutsui matkustajia jäähyvästi-päivälliselle. Yhtiö kutsui vieraansa sampanjalle, ja kaikki tahtoivat noudattaa kutsumusta. Neljännes-tunnin perästä olivat salongit täpötäynnä pöytävieraita ja kansi autio ja tyhjä.
Seitsemän henkeä jäi kuitenkin paikoiltaan pois: ne kaksi vastustajaa, joiden henki oli alttiiksi pantava kahden-ottelussa, ne neljä puollustajaa ja tohtori, joiden tuli katsoa että kaikki mutkat ja vehkeet vaarin-otettiin. Aika tälle ottelulle oli hyvin valittu, niinkuin itse ottelupaikkakin. Ei ketään näkynyt kannella. Matkustajat olivat menneet ruokahuoneisin, matruusit olivat paikoillaan, upseerit toimissaan. Ruorimiestäkään ei näkynyt perän puolessa yhtään, laiva kun makasi ankkurissa.
Kello 5,10 tohtori ja minä yhdyimme Fabianiin ja kapteini Corsicaniin. Minä en ollut nähnyt Fabiania tuon pelinäytelmän jälkeen. Hän oli synkeän näköinen, mutta aivan tyvenellä mielellä, ja kahden-ottelu ei näyttänyt häntä ajattetuttavan. Ajatuksensa olivat toisaalla, ja silmänsä etsivät alinomaa levottomasti Elleniä. Hän vain ojensi minulle kätensä, sanaakaan virkkamatta.