— Eikö Harry Drake vielä ole tullut? — kysyi kapteini Corsican minulta.

— Ei vielä — vastasin minä.

— Menkäämme siis perän puoleen. Siellä hänen tapaamme.

Fabiani, kapteini Corsican ja minä astuimme pitkin isoa kappia. Taivas pimeni. Tohina kuului taivaanrannalta. Salongeista kaikkui hurrahuutoja. Muutamia ukon-leimauksia välähteli loitolla tuossa paksussa pilviholvissa. Ilma oli sähöstä ylen kylläisenä.

Kello 5,20 ilmaantui Harry Drake ja hänen molemmat puollustajansa. He tervehtivät meitä ja heidän tervehdykseensä vastattiin kohteliaasti. Drake ei virkkanut sanaakaan. Kasvonsa osoittivat kuitenkin pahoin salattua tulisuutta. Hän loi Fabianiin katsannon, täynnä vihaa. Fabiani, trallia vasten nojaava, ei katsonutkaan hänen päällensä. Hän oli syviin mietintöihin vajonneena eikä näyttänyt ajattelevan sitä tehtävää, mikä hänellä tässä näytelmässä oli osana oleva.

Sillä välin kääntyi kapteini Corsican jankin, Draken toisen puollustajan puoleen, pyytäen saada nähdä miekat. Se antoi ne nähtäviksi. Corsican otti ne käteensä, sujutteli niitä, mittasi ne ja antoi jankin valita toisen. Näiden valmistusten ohella oli Drake viskannut hattunsa pois, riisunut takkinsa, päästänyt paitansa napeista ja kääntänyt rannehihat ylös. Nyt näin hänen olevan vasenkätisen, mikä hänelle, joka oli tottunut tappelemaan oikeakätisten kanssa, oli kieltämättömäksi eduksi.

Fabiani ei ollut vielä liikkunut paikaltaan. Olisipa voinut luulla, että nämä valmistukset eivät häneen koskeneetkaan. Kapteini Corsican meni hänen luoksensa, kosketti häntä kädellään ja jätti hänelle miekan. Fabiani katseli tuota kiiltävää lappeeta, ja näytti samassa tointuvan täyteen tuntoonsa. Hän piteli miekkaa vakavalla kädellä ja sanoi kuiskien:

— Oikein! Niin, nytpä muistan.

Sitte meni hän seisomaan vastatusten Harry Drakea, joka heti asettui vastapäätä. Miltei mahdotonta oli murtaa riviä tällä ahtaalla alulla. Joka näistä kahdesta vastustajasta häätyi laivanparrasta vasten, oli pahaan pulaan joutuva. Tässä täytyi siis niin sanoakseni tapella yhdessä kohti.

— Valmiina, herrat! — sanoi kapteini Corsican.