— Piakkoin saamme nähdä Niger virran, — virkkoi tohtori. — Seutu alkaa muuttaa muotoansa, ja se tietää suurten virtain läheisyyttä. Nämä väylät ovat ensin tuoneet tullessaan kasvullisuuden, niinkuin tuovat myöhemmin sivistyksenkin. Niinpä Nigerkin, 4600 km pitkä virta, on sirotellut varsilleen Afrikan tärkeimmät kaupungit.
— No ilmankos, — pisti Joe väliin, — ilmankos se entinen mies ihmetteli sitä Luojan viisautta, että virrat pantiin kulkemaan justiin niitten suurten kaupunkien kautta!
Puolenpäivän aikana kulki Victoria erään kauppalan pahaisen yli, jonka muodosti ryhmällinen varsin kurjia mökkejä. Se oli Gao, ennen muinoin suuri kaupunki.
— Tässä — kertoi tohtori — kulki Barth Nigerin poikki, palatessaan Timbuktusta. Kas tuossa tuo muinaisajan suuri virta, Niilin kilpakumppali, joka pakanallisen traditionin mukaan saa taivaasta alkunsa. Samoin kuin Niili, on Nigerkin vetänyt kaikkina aikoina maantieteilijäin huomiota puoleensa. Sen, niinkuin Niilinkin, tutkiminen on kysynyt monilukuisia uhreja, jopa enemmänkin.
Leveänä vieritteli Niger jotenkin kiivaasti vesiään äyräittensä välitse etelää kohti. Matkamiehet tuskin ennättivät panna sen omituisia rajapiirteitä paperille.
— Aikomukseni oli puhua teille jotain tästä virrasta, — sanoi Fergusson, — mutta nyt se on jo kaukana meistä! Dhiuleban, Maijon, Egirreun, Kvorran ynnä monen muun nimisenä se kulkee suunnattoman laajan alan kautta, kilpaillen pituudessa itse Niilinkin kanssa. Nuo eri nimet merkitsevät vain "virtaa" aina sen maan kielellä, mistä kautta se kulkee.
— Onko Nigerin lähteet löydetty? — tiedusteli Joe.
— Jo aikaa sitten, — vastasi tohtori. — Monilukuiset matkustajat ovat käyneet tutkimassa Nigeriä ja sen lisäjokia. Mainittakoon heistä vain huomattavin: Mungo-Park, Walter Scottin ystävä, Skotlantilainen hänkin. Lontoon Afrikalaisen Seuran lähettämänä hän lähtee retkelleen v. 1795, saapuu Bambarraan, näkee Nigerin, kulkee erään orjakauppiaan seurassa 900 kilometriä Gambian rannoille ja palajaa Englantiin v. 1797. Hän lähtee uudelleen v. 1805, saapuu toistamiseen Nigerin rannalle, mutta silloin on väsymys, puutteet, paha kohtelu, huonot säät ja epäterveelliset seudut niin vähentäneet hänen joukkonsa, että neljästäkymmenestä Europpalaisesta on hengissä enää yksitoista. Siitä huolimatta hän vaeltaa vielä toista vuotta, kunnes saapuu Bussaan Nigerin varrella, mutta siellä hänen venheensä särkyy säpäleiksi koskessa, ja poloinen itse saa surmansa alkuasukkaitten käsistä.
— Eikä tällainen kauhea loppu pelottanut muita retkeilijöitä?
— Päinvastoin, Dick. Nyt oli määränä ei ainoastaan saada tutkituksi tuo virta, vaan löytää vainajan paperitkin. Majori Grayn retkikunta palasi takaisin Europpaan, löytämättä mitään jälkiä Mungo-Parkista. Vuonna 1822 majori Laing läksi uudelle retkelle ja oli ensimmäinen, joka pääsi Nigerin lähteelle. Hänen todistuksensa mukaan tämä suunnaton virta ei ole alkupäässään kuin puoli metriä leveä.