— Ja tiedätkös, Dick, miten pitkä matka se on?
— En ensinkään.
— Tuskin 220 kilometriä, toisin sanoen ei mitään.
— Eipä juuri.
— Tiedätkös, mitä tällä haavaa on tekeillä?
— En suuriks' surmiksenikaan.
— Kuulehan siis! Maantieteellinen Seura on havainnut peräti tärkeäksi, että tämä järvi, jonka Speke oli vilaukselta nähnyt, saataisiin tutkituksi. Seuran toimenpiteitten kautta on luutnantti, nykyjään kapteeni Speke liittynyt yhteen kapteeni Grantin kanssa, joka palvelee indialaisessa armeijassa. Heidän johtonsa alla on nyt monilukuinen ja runsailla raha-avustuksilla varustettu retkikunta. Heidän määränsä on kulkea Ukereuen järvelle saakka ja siitä Gondokoroon asti. Varoja on heillä kuudettatuhatta puntaa, ja Kapin kuvernööri on antanut heidän käytettäväkseen hottentottilaisia sotamiehiä. Matkalle he läksivät lopulla lokakuuta vuonna 1860. Sillä välin sai Englantilainen John Patherick, Englannin konsuli Kartumissa, ulkomaitten ministeriöstä seitsemänsataa puntaa. Hänen tulee toimittaa Kartumissa höyrylaiva, varustaa se runsailla muonavaroilla ja lähteä sillä Gondokoroon, vastaan-ottamaan sinne saapuvaa Speken karavaania.
— Hyvin harkittu, — arveli Kennedy.
— Huomaat nyt, että meidän täytyy kiirehtiä, jos mieli päästä osalle näistä tutkimustöistä. Mutta ei siinä kaikki. Sillä välin kuin toiselta puolen niin varmoin askelin astutaan Niilin lähteitä etsimään, samoaa muitakin matkustajia Afrikan sydämeen.
— Jalkaisinko? — kysäisi Kennedy.