Ja voi hyvä Jumala, siunaa ja varjele! Heti, kun vanhempien veljesten silmät sulkeutuivat, niin jo tuli seitsenpäinen lohikäärme, ja liekit syöksyivät sen seitsemästä kidasta seitsemän kyynärän päähän.
— Tulehan vain, tule, niin tiedät olevasi miehen käsissä! — sanoi pieni kuninkaanpoika. Hei, kuinka ne tappelivat, hei, kuinka ne voimiaan mittelivät! Maa vavahti, tanner tärisi, kun he toistensa päälle ryntäilivät. Mutta eipä pieni kuninkaanpoika herättänytkään veljiänsä. Yksin hän voitti kuin voittikin seitsenpäisen lohikäärmeen. Mutta siitä vuoti niin paljon verta, että se sammutti tulen kokonaan, niin ettei jäänyt kipinääkään jäljelle.
— Mitäs minä nyt teen? — miettii kuninkaanpoika. Teräs oli kyllä tallella, mutta piikivi oli hukkunut johonkin, mihin lienee: mitenkäs nyt tulta saadaan?
Hänpä kiipeää korkeaan puuhun — tuumi poika — katsomaan, näkyisikö mistään tulta. Jos jostain näkyisi, niin hän menisi sinne ja pyytäisi hiukkasen hehkuvia hiiliä. Heti hän kiipesikin puuhun, sen korkeimmalle oksalle, ja katseli ympärillensä. Katseli itään, katseli länteen, katseli kaikille suunnille, mutta ei vain näkynyt tulta missään. Kaukana, kaukana, hyvinkin kolmen päivän jalkamatkan päässä, mahtavan vaaran kyljessä, oli kyllä niinkuin olisi jotakin valoa tuikkinut, mutta sieltä hän ei ehtisi aamuksi palata. Vaikka kyllä siellä varmaankin on iso tuli — arveli hän.
Aikansa siinä aprikoituaan päätti hän lopuksi sittenkin lähteä tuon kaukaisen tulen luo; hän ei astu veljiensä eteen ilman tulta!
Poika lähti kulkemaan, pahoillaan pitkästä matkasta, mutta kun hän oli jonkun matkaa kävellyt, tapaa hän Keskiyön. Tervehti häntä kohteliaasti: — Jumal' antakoon Teille hyvää iltaa, setä. Mihinkäpäin matka, jos saan kysyä? —
— Minä kuljen Mustaanvuoristoon päin, poikaseni, sen vuoro nyt on. —
— Pysähtykää, rakas setä, elkää nyt menkö edemmäs, ennenkuin minä palaan — pyysi pieni kuninkaanpoika Keskiyötä.
Nauruun purskahti Keskiyö tämän kuullessaan.
— No kuuleppas, vanhaksi minä jo olen elänyt, en tiedäkkään, kuinka monta tuhatta vuotta olen tätä maailmanpiiriä vaeltanut, mutta sen minä sanon, ettei kukaan vielä ole minulta mokomata pyytänyt. —