"Hyvää päivää, toverini! etkös tunne minua Mölhönen siitä, kun koulumestarin opissa kävimme?"
Mölhönen seestyi, mutta vastasi tylysti: "luulenpa tosin nimesi olihan
Vaaranen."
"Niin on vieläkin nimeni!" vastasi tämä, "ja olen vakava kun vuori."
Mölhönen laskeusi parhaammalle istuimelle ruuhen keskellä; Vaaranen taas sanoi ukolle: "minä soudan ukkoseni, minulla on nuoremmat kädet."
"Ei! kiitoksia paljon, minä olen vanha ja tottunut."
"Kun tahdotte, ukkoseni, mutta taidamme kuitenkin järvellä vaihettaa.
Onhan kumminkin virstan matkaa järven poikki."
"Niin on!"
Vaaranen siirtihe ahtaasen perähän, ja edemmäksi järvelle tultuansa, otti hän avarasta lakkaristansa jotakin, jonka hän heitti järveen. Se oli engelskan hau'in uistin.
"Mitäpäs Koivistossa teet, Vaaranen?" kyseli toinen.
"Aikoon, näethän, patruunille ilmoittaa itseäni hakiaksi koulumestari-virkaan."