"Aivan ikävä olisi maalla naimatoinna elää, rumilla lapsen-mulikoilla piiritetty. Toista maalla on oltava, muutoin ei taida elää."
"Minä pidän sen kylläksi iloisena lapsia opettaa, sillä rakastan niin paljon niitä pieniä. Jos hyvyydellä heidän sydämensä voitetaan, niin heitä tuleviin aikoihin kunnollisiksi ihmisiksi tehdään ja hyviksi vanhuuden ystäviksi. Sepä luuloni on."
"Puhut, kun papin-koulun esi-mies, joka ei ikänänsä lapsia ole opettanut. Selkäsauna heillä paras on. Koulumestarin ainoa huvitus on lapsien piekseminen. Sinä Vaaranen et sopisi koulumestariksi. Antaite niin hyvin kohta rengiksi."
"Niinpä aikoonkin, ellen koulumestariksi pääse. Oivallinen renki aikaa myöten kunnolliseksi talon-pojaksi tulee."
"Talon-poika aina kuitenkin on alhaisempi mies."
"Seisahtakaat vähän, ukkoseni!" huusi Vaaranen, "kala on näykkinyt."
Samassa veti hän ylös suuren hau'in, joka pyrstöllään ruuhen pohjaa mäykytti ja räpisti niin että vesipisarat auringon valossa hopiana loistivat.
"Luulen teitä noidaksi!" sanoi ukko ihmetellen, joka ei koskaan ennen semmoista uistinta ollut nähnyt.
"Ei ensinkään, ukkoseni! se on aivan selvä seikka. En taida olla joutilasna, sen tähden tämän uistimen heitin järveen."
Viimein tulivat Koiviston sillalle.