"Oletta soutaneet katalasti!" sanoi Mölhönen närkästynynnä ukolle, "saatte kantaa reppuni samalla maksolla."
"Sitä herra itse tehköön!" vastasi ukko ylen-mielisesti.
"Käytpäs patruunin luokse ensiksi," sanoi Vaaranen, "minä tulen jälestä-päin. Ellet reppuasi tahdo itse kantaa, niin kylläpä joku kartanossa löytyy. Minä vartoon täällä niin kauan, muutoin ukko kyllä luotettava on."
Mölhönen oli innokas ensiksi ehtiäksensä ja kiiruhti kartanoon.
"Kiitoksia, hyvä ukkoseni hyvästä kyytistä," sanoi Vaaranen, "tässä olisi neljä kolmatta penniä. Onko siinä tarpeeksi?"
"Aivan niin," sanoi ukko, "mutta en ota maksoa herralta, joka autti ruuhta ammentamassa. Matkani kävi muutoinki tännepäin."
"No, kiitoksia monta! minulla ei ole rahaa paljon; mutta pitäkäätte hauki, minä en sillä mitään tee. Ottakaat se muorille."
"Ei niin, vaan sanonpa herralle paremman neuvon. Tällä paikalla kalansaalis on huono, ja se oli oikia onnen sattumus että saitte niin suuren hau'in. Viekäät se patruunille."
"Hän kyllä minulle nauraisi."
"Saattaisipa niin tehdä; mutta kyllä hän vastaan ottaa, ja vielä kiittääkin, jos hänen oikein tunnen. Kukatiesi herra saa koulun sen toisen siasta, joka uhkaili lapsia lyödä."