Laulut ylhäälle ylensi, Korkealle korotteli, Tuolla toivolla sanovi, Wielä armoa anovi, Että oisi edespäinkin, Wuoden alkavan ajaksi, Rauhan majat maataksensa, Aina ilolla herätä; Niinpä mahtasi monetkin Kiitosvirret veisaella Luojallensa, laupiaalle, Aina armonsa edestä.
Eikös tulis vielä olla Kielet kilvan kiittämässä Herran armon avaruutta, Kaikkivallan rakkautta, Kun vuosilla kuluneilla On kohtaamme koittanunna, Että ovat avarasta Rikkautensa lähtehestä Wiljavarat kuohununna.
Jospa vielä viljavuodet Meille vastakin tulisi, Että saisi laululinnut Ilovirttä viserrellä!
Sitte kaikuis kaunis ääni, Laulu laksoista suloinen, Weisu kaunis vetten päältä Heliseisi herttasesti, Harras huuto Suomessamme, Koko lauma laululinnun, Kaikki yksimielisesti, Linnut pienet, peipposetkin Kiitosvirttä visertäisi.
(Suometar 1856).
En laulamasta lakkaa.
Mä etsin huvitustani Ja elän tällä lailla; Kuin kesälintu laulelen Näillä Pohjan mailla.
Waikk' on kylmät kylämme Näillä sydänmailla, vaan on luonto lämpeä Laulamahan aina.
Kuullakseni kultani En laulamasta lakkaa, Kuin mä etsin ja nyt löysin Ystäväni rakkaan.
Kun on meillä rakkaus, Niin ei puutu mitään, Ennen kaikki maailmassa Unhottaman pitää.