Jos oli orja taikka nainut, Hän piti yhtä halpana, Ja avioliiton parhaana Sen, jost' ei totta tulla tainnut.
Se jolla halu hyvä lienee Wiel' ylempiä oppimaan, Se viisaan miehen sanat tiennee: "On paras elää ollessaan!"
Hän pani kerran majassansa Kuin muutkin maata terveenä, Waan aamull', aivan kylmänä, Hän nousi ylös kuoltuansa.
(Oulun W. sanomissa 1829).
Pietari Ticklén.
Eerikki Ticklén'in veli, syntynyt 1792, tuli yliopistoon 1811 maisteriksi 1823, opettajaksi Haminan kadettikouluun 1824, konrehtoriksi Ouluun 1825, kirkkoherraksi Östermarkkiin 1829, provastiksi 1836, Wesilahden kirkkoherraksi 1838, kuoli 1838. Hänen runoelmiansa löytyy Oulun Wiikkosanomain parissa ensimäisessä vuosikerrassa.
Laulajat.
"Tule kansa kuulemahan Ennen kuulemattomia! Minä sanelen sanoja, Minä lauluja latelen, Ett'et ole semmoisia Kuullut ilmoisna ikänä. Laulan lapset laulajiksi, Laulan tyhmät tietäjiksi, Laulan tulen pakkaseksi, Pakkasen tulen väeksi, Kivet halki kankahalla, Poikki petäjät mäellä, — Tule kansa kuulemahan Ennen kuulemattomia!"
Tällä lailla laadullansa Lauloi kerran laajaleuka, Suurisuinen pöyhisteli. Mitä miehiä nimeltä, Oliko Ruotsin rohkioita, Waiko Saksan sankareita, Sit' en sano surmakseni.
Lauloi pieni lappalainen, Hyräeli hyinen poika Nuotiolle noustuansa Hangen kylmästä kylestä.