Kyll' on taasen tavallansa Aurinkomme alallaan; Mutt' on kolkko kulussansa, Kylmä vielä valossaan.
Missä viivyt, leivoseni? Sinua se vuottanee! Tultuasi, kultaseni, Huolet talven huojennee!
(Oulun W. sanomissa 1829).
Lapsellinen lapsenlaulu.
Nuku, nuku, lapsukainen, Levähdä levon ajalla! Wiel' on tyven tuuditella Satamassa suojaisessa; Eivät huolet herättele Äitin helmassa hyvässä, Eivät viettele valehet Isän polvella iloisen. Mutt' on myrsky kuuluvissa Meren mentävän selällä. Jo on aalto näkyvissä Suulla sataman suloisen. Minä laulan lapselleni, Ettei kuuluisi kohina, Eikä hyöky herättäisi Huolten pahalta perältä.
Nuku vielä, pienoseni! Wiel' on lepoa vähäisen, Wiel' on äiti laulamassa Lapsen kätkyen sivulla, Wielä isä katsomassa Kotikartanon kaluja. Mutt' on selkä soudettava, Kerran mentävä merelle, Joll' ei tunnu toisen jälki, Eikä entiset johata. Oman onnesi nojassa Kiikut siellä sinne tänne, Menet myrskyn vietävänä, Tuulen tuuditeltavana, Huolten henki purjehissa, Walehen väki perässä. Waan on tähti taivahalla Wiitta kirkas kiiltämässä, Sitä silmällä pitele! Jos sen pilvet peittäisivät, Pahan ilman pauhatessa, Eli valhe viettelisi Hahtes harhalle polulle, Taasen ilman ylettyä, Hattaroitten hajottua, Käännä kulkus oikeahan, Keulasi matkan mukahan, Ettäs sinne ennättäisit, Pääsisit pahasta säästä, Mihin on isäsi mennyt, Äitis ennen ennättänyt.
Siellä nukut nurmen alla, Levähdät väsyttyäsi, Meren mentävän takana Tuolla puolen pahan salmen. Siellä Tuoni tuudittaapi, Lepo laulaapi sinulle: "Nuku, nuku nurmen alla Levähdä väsyttyäsi! Kyllä Herra herättääpi Luodun lapsensa lovesta Isinensä, äitinensä Paremman elon ilohon, Kussa virret viisahammat, Laulut laitetut paremmat"
Nuku, nuku, lapsukainen, Levähdä levon ajalla!
(Oulun W. sanomissa 1829).
Klaus Juhana Kemell.