(Maamiehen Ystävä 1845).
Muistokirjaan.
Ajan virta vieree, Waahtoo vaiheista, Nautintomme nielee, Kuohuu kaihoista. Ystävyys vaan voittaa Mieleen mustaan koittaa Muiston makean.
(Maamiehen Ystävä 1845).
Kristiina Maria.
Yli ajan toivon tähti loistaa Sehän surun sumun selittää! Wallin.
Usein tarjoo kaiho kättään Täällä tuonen majassa, Itku huuhtoo hautamättään — Rakas, oot nyt rauhassa! Isän kotoon, tähtitaloon Sielus riensi sumusta, Lensi taivaan lumovaloon Unhomaamme udusta.
Nero, nöyryys, tunto syvä, Siveys ja suloisuus, Into hyvään puhdas, pyhä, Naisen ihme-ihanuus Hento, hellä vaimollisuus Silmissäsi säteili, Wirhetöinkin viattomuus Koko olos kaunisti.
Wainaa! vielä eläissäsi Ilon iteet kukoistit; Mutta hautaan mentyäsi Kuivuneina karisit. Kukkasia kylvää kaiho Sururaidan siimekseen. Kyyneleistä kasvaa laiho Toivon täydellisyyteen.
Omaisensa, murhe miksi? Hillitkäätte huolenne! "Älä itke!" sanoi siksi Wapahtaja. Mielenne Lohdutuksen lupaamille Uskovina avatkaa; Yhdistyshän uskoville Suodaan. Siis jo toivokaa!