Lennä lintu minkä lennät, et sä lennä, Kovan kuoleman käsistä. Se se linnun lentävänkin, rientävänkin Tempaa tuulettelemasta.
Kell' on ruumis raittihimpi, rautaisempi Kuin on kalalla meressä? Surma toki surmelepi, turmelepi Wetten karjan vedessä.
Hauta on valmis vähäisillä kalasilla Hauvin hirmuisen kuvussa; Hauvin hauta kuohuvassa kattilassa, Toinen puhuvan povessa.
Ruohot raukat raukenevat, vaikka ovat Koreana kukassansa Puut ei pääse paksujuuret, pienet, suuret, Kaatahan kasotessansa.
Kivet kovat kallioilla, kankahilla Rikki mullaks muretahan; Rauta kaikki repäisevä, raateleva, Ruostehelta raadellahan.
Ei niin vähää, voimatointa väetöintä, Jota surma säästäneepi; Ei niin vahvaa, voimallista, väellistä, Joka käsiss' kestäneepi,
Jos sa kannell' kaiken ilman heität silmän, Hänen tiedustat tapansa: Kääntyy, kulkee, vääntyy, vyöryy, poikkee, pyöryy Taivas kirkas tähtinensä.
Kerran kääntyy kääntymästä, vääntymästä, Kääntyy kääntymättömäksi, Kääntyy käskyllä kovalla Kaikkivallan Tyhjäksi, tavattomaksi.
Täm' on Tuoni tulisella taivahalla, Tämä tähtien pesällä; Täm' on ikä iihanalla auringolla, Tämä vahvuus vahvuudella!
Siis ei ole olevata, pysyvätä, Tämän maailman menoista: Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu, kaikki puuttuu Luojan luotujen seassa.