(Gottlund'in Suomi 1847).
Nuorelle Runottarelle.
Laula, laula lintuseni, Pienoiseni, pääskyseni! Kultasuu, hopeakieli, Wisertele virsiäsi, Illoilla ikävissäsi, Aamulla ajan kuluksi, Päivillä huviksi muillen; Laskettele laulujasi, Soittojas suloisimpia, Runojas ruikuttamia.
Laula, laula kultaseni, Sirkuttele, sirkkuseni, Wuosia vajenevia, Päiviä pyörähtäviä, Somasti soluilevia!
Pian pääset pääskyseni Wuorostasi, vaivoistasi, Täällä vähän oltuasi; Pian laulusi lopetat, Ilovirtesi ihanat, Koska vaivut, varpuseni, Turpeesehen tuutumahan, Nurmellen nukuttamahan. Pian suusi sammaloittuu, Kieles kuivettuu kokohon, Kun sa kauniist' kannetahan, Iäksi asetetahan, Kankaasehen kaivetahan, Multahan mutistetahan.
Syän kylmä kyyhkysellä, Puuttuu ääni pulmusella — Kun lepäjät, leivoseni, Kahen lautasen välissä, Kolmen kirveen hakkoaman, Neljän veitsen veistelemän, Tuonen neitosen tuvassa, Maassa Manalan majassa.
(Gottlund'in Suomi 1847).
Orvon kujerrus.
Mitäs laulan mie poloinen, Minä kurja kujertelen, Wiheljäinen visertelen, Walittelen vaivahinen; Kun on surma suun ovella, Tuoni tuima toivonani, Kuolo kova turvanani.
Laulan raukka ratokseni, Wisertelen virkukseni, Hyräelen hyvikseni, Paipattelen parhaakseni.