Tai ohjaavat väkisen, Ojittamalla maan Sun mustien murien Sekahan juoksemaan. Ei siellä päivät paista, Ei luo hopeeta kuut, Ei hohda kukkaparvet, Hohaja honkapuut.
Jos kirkkaan silmäs oisit Hämeessä au'aisnut, Niin hietakankahalla Tienkäyjä uupunut Se päivän paahtaessa Sinusta voimaa jois, Ja reunallais levähtäin Matkaansa aprikois.
Jos oisit syntynynnä Savoon tai Karjalaan Niin oisi kuuset nousneet Norossas huojumaan, Niin oisi kuuset nousneet, Ja tuomet tuoksumaan, Ja niiden siimehessä Käköset kukkumaan.
Siell' oisi poppamiehet Ja rammat vaivaiset Hopeeta ynnä kultaa Weteesi vuollehet; Ois tyttäret tyköösi Kes'-öillä kulkeneet, Ja lempeä sinussa Salassa kylpeneet.
Ja itse oisit viimein Liikkeelle lähtenyt, Wälitse kukkakumpuin Ja vaarain vierellyt, Sitt' äitisi sylihin Lopulla pauhanna Imeisten ihmetellä Imatran koskena.
Sun paikkahan pahaan Kuljetti kaupunkihin Kadusta juoksemaan. Ja ratki riemuton, Kun läikkys, lähde parka, Luvaton täällä on.
(Suometar 1853).
Suomalainen sonetti.
Ei tainnut vanha Wäinämöinen luulla, Ett' oisi kenkään laulajoista meillä Soveltuva sonettien siteillä Runon tekoon Kalevalaisten kuulla.
Ei istukaan käkömme mandelpuulla, Ei Laurat meitä kohtaa kirkkoteillä; Ei ihme siis, jos Pohjolan rämeillä, Ei soi sonetti Arnolaisen suulla.