Mä tuulta anon: Merellen ehättäisin pois, Kun tuuli ei tyyntynä ois. Se muinen puhalteli seiliin, Nyt kurkisteleksen se peiliin. Ja Wellamon kasvoja vaan Hyväilee puhaltimillaan.
Niin yksin kuin sä, Oi aurinko, myös minä meen Selällä sinertävän veen. Lepäät sä omaisten majassa, Sukuni on Tuonen tuvassa, Ja nyt mull' ainoana On miekkani kumppanina.
Noin hiljaan kuin sä Nukahtava lien minäkin Mun kultineni verihin. Jo kasvosi peittyy, perästä Sun retkesi rientelen tästä. Sä paistava Päivytär, jää Hyvästi, suloisesti jää!
(Suometar 1849).
Eerikki Juhana Blom.
Syntynyt 1817, tuli maisteriksi 1840, oli koulu-opettajana ensin Loviisassa, sitten Kuopiossa. On nyt kappalaisena Sysmässä.
On paitsi muuta suomentanut näytelmät Emilia Galotti ja Minna von Barnhelm. Hänen pieniä runoelmiansa löytyy Saimassa 1845 ja useammissa Suomettaren vuosikerroissa.
Savonmaalle.
Kun ma muistan muinoisia Hetkiäni herttaisia, Iltoja ikisuloja Siellä sievässä kylässä Kallaveden kainalossa, Kohta sielu siipiänsä, Levittääpi pyhä lintu, Niinkuin kokko kohottaikse, Tullaksensa tuttavainsa Luokse, Luonnon ja perehen.
Ei ne eksy mielestäni, Eikä muistosta murene, Savon vuoret, Savon saaret, Kotimaani mainittavat Seudut ihmehen ihanat. Wieläpä vihertelevät Niinkuin ennen edessäni Kaikki syntymäsijani, Maat matalat, mäet yläiset, Lehdot, laaksot lempeimmät, Pujon ukko pilviharja, Wesarinta Wannunvuori, Sekä Uuhimäen sileät, Kallaveden katselijat. Wielä sieltä silmäelen Ääret allani avarat Kuinka järvet kuumoittavat Sadan saarosen välissä, Lahdet, salmet, lammit kaikki Illan paisteissa palavat, Sylissänsä sulo taivas.