Wielä kuulen kuikan äänen, Walkorinnan valitukset, Wielä virret venhemiesten, Airon kolkkaissa kohoovan. Kaikki soivat rintahani Savonmaani moninaiset, Lukemattomat lumoukset, Koko luonto korvihini Kutsumuksen kuiskuttaapi, Sinne toivoni sitoopi, Sinne hartahan haluni, Halun muita hartahamman. —
Mut jos kuulen kulta-äänen, Savomme sorean kielen Miesten huulilta mehuuvan Taikka naisten nauravaisten, Kirkassilmäisien suusta, Silloin vasta sydämeni, Leviääpi, lämpiääpi, Riemu rintahan kohoopi Harvoin saaduista sanoista, Etelähän eksyneistä. Kieli mielen kihloaapi Maamme kanssa, morsiamen Köyhän kyllä, vaan ihanan.
(Saima 1845).
Walistuksen vaikutus.
"Nyt on taas vaikutus valistuksen Nimiä muutellut mestaritten Luopoisen ja Reijoisen. Oletko sen kuullut?" — "En! Kummanko Luopoisen? Sepänkö vai Sen, joka kanttorin Annikan nai?" — "Niin, sen Niilon". — "Niilon? ai! Minkä nimen Niilo sai?" — "Koska Annin arvo vaati Sukunimen suuremman, Niin hän Niilollensa laati Nimen: Niklas Luuverman, Niin, nimen Niklas Luuverman. Hän ol' näet vannonunna: Menen mar' monasteriin, Itken ikäni kuin nunna, Jos et muuta nimees niin! — Kun ol' nimi muutettuna, Piti Anni kihlat kiinn'." "Luuverman vainen? no viepäs nyt hiis! Söikö nyt mieheltä mielenkin riis'? Opissa ol' vuotta viis, Nahkansa jo heittää siis! Reijo on taas, jos ma arvata saan, Maltas — ma arvelen vähäisen vaan — Reijoliin vai Reijolaan?" — "Eipä niistä kumpikaan, Reijo oli ensin Grelsi, Siitä käänsi sitten Slerg; Ollaksensa Retkunberg, Hän on nyt mestar' Retkunberg. Ken ei juur' kuin ojapajut Paisuisi ja paljon vois, Jos ne maatiaiset hajut Saisi sarastansa pois, Eikä pirun päässä ajut Keksis kusta suku ois!"
Antero Warelius.
Talonpojan poika Tyrväällä, syntynyt 1821, tuli yliopistoon 1843, maisteriksi 1847, on nyt kappalaisena Räntämäellä.
On kirjoittanut näytelmän Wekkulit ja Kekkulit ja luonnon-opillisen kansankirjan Enon opetuksia. Hänen pieniä runoelmiansa löytyy Suomettaressa v. 1847, 1848 ja 1854.
Uimalaulu.
Lapsukaiset! kaunis päivä paistelee, Hauska on nyt juosta järven rannalle; Siell' on kirkas laine läikkyväisenä, Siellä ulpukkainen uljas hengittää, Kaste virvoittaapi kasvut kukkasten, Uiden, melskaten ja vettä viskoen, Kasvakaa te myöskin kilvoitellen!