Runoelmassa esiintyvät luontokappaleet ovat enimmiten myös kuvatut ainoasti muutamilla ainoilla, vaikka omituisuutta osaavasti näyttävillä piirteillä; vaan joskus tapaamme niistäkin laveamman kuvauksen, joka silloin on tehty metsissä ikänsä eläneen koko tarkalla tuntemisella ja taidolla. Sanomaa Ainon kuolosta tuova jänis astuu esim. ilmi-elävänä: ristisuuna, paltsasilmänä, pitkäkorvana ja vääräsäärenä etehemme. Vielä täydellisemmin ja osaavammin on karhu kuvattuna:
Kasvoi otso kaunihiksi,
Yleni ylen ehoksi:
Lyhyt jalka, lysmä polvi,
Tasakärsä talleroinen,
Pää levyt, nenä nykerö,
Karva kaunis röyhetyinen.[75]
Niinkuin äsken sanottiin, on Homeron lauluissa luonto kuvattu etenkin vertauksissa. Mutta vertaukset kreikkalaisten kertomalauluissa eivät ole sitä vastaan suinkaan kaikki otetut luonnosta; suuri osa, jos ei suurin, on ottanut kuvansa ihmisten jokapäiväisistä askareista, paimenen ja maanviljelijän elämästä. Sama ei ole laita Kalevalan vertauksissa, jotka juuri harvoin hakevat vastinettansa ihmisen käden kautta muuttuneen luonnon piiristä. Esimerkkinä tämmöisistä olkoon kuitenkin vertaus raudan kiehumisesta Ilmarisen ahjossa:
Rauta vellinä viruvi, Venyi vehnäisnä tahasna, Rukihisna taikinana.[76]
Mutta melkein aina kääntyy Suomen runotar vertauksissansa viljelemättömän luonnon esineisin ja ilmiöihin. Näitä kuvaannollisia lauseita on muuten Kalevalassa tosin paljoa harvemmassa kuin Homeron lauluissa, tiheämmältä ainoasti lyyrillisissä häävirsissä. Mutta se puute on yltäkyllin palkittu niissä ilmautuvan hienon ja syvän luonnonkäsityksen tai omituisen keksintövoiman tai ihanan suloisuuden kautta. Kääntäkäämme hetkiseksi huomiomme muutamiin esimerkkeihin semmoisista. Vipusen laulaessa vanhoja luottehia Wäinämöiselle:
Kieli laski lausehia,
Kuin on sälkö sääriänsä,
Ratsu jalkoja jaloja.[77]
Morsiamen kutomista kehutaan häävirsissä:
Niin sen piukki pirran ääni,
Kuin käki mäellä kukkui;
Niin sen suihki sukkulainen,
Kuin on portimo pinossa;
Niin sen käämi käännähteli,
Kuin käpy oravan suussa.[78]
Vieraitten vaatteuksesta on häälauluissa sanottu:
Kaikk' on kansa haljakassa,
Niinkuin metsä huutehessa,
Alta niinkuin aamurusko,
Päältä niinkuin päivän koite.[79]