»En mä tuota tunnekana,
Mikä multa muutti mielen!
En lähe ilolla mielin,
Lähen hoikka huolissani,
Kuin syksyisen yön sylihin,
Kevähisen kierän päälle!»
Muilla onnellisilla on toinen mieli-ala, toinen hällä. Heidän mielensä on:
»Kuin keväinen päivän nousu,
Kevät-aamun aurinkoinen».
Mutta morsiamen oma sydän on nyt:
»Kuin pimeä pilven ranta,
Kuin syksyinen yö pimeä,
Talvinen on päivä musta;
Viel' on mustempi sitäkin!»[138]
Eräs talon palkkavaimo vielä enentää morsiamen surua. Hän sanoo kylläkin varoittaneensa neitoa, ettei suostuisi sulhasen viekoituksiin eikä menisi orjuuteen. Mutta:
»Et sinä sitä totellut;
Käeten kävit tulehen,
Tieten tervan keittehesen».
Tämä akkakin vertaa toisiinsa tytön sekä miniän elämää:
»Niin neito ison kotona,
Kuin kuningas linnassansa,
Yhtä miekkoa vajoa.
Toisin tuon miniä raukan;
Niin miniä miehelässä,
Kuin vanki Venäehellä,
Yhtä vahtia vajoa».[139]
Kotona oli tyttö ollut kaikkein lemmikki: