»Iso kutsui kuutamaksi,
Emo päivän paisteheksi,
Veikkosi vesivaloksi,
Siskosi siniveraksi».[140]
Uudessa talossa ei hänelle anneta hyvää sanaa, vaikka hän tekisi mitä hyvänsä. Silloin vaan hän kenties kelpaisi uutten sukulaistensa mielestä, jos hän töissänsä:
»Utuna ulos menisi,
Savuna pihalle saisi,
Lehtisenä lenteleisi,
Kipunoina kiiättäisi».
Vaan sehän on mahdotonta:
»Et ole lintu lentäjäksi,
Etkä lehti liehujaksi,
Et kipuna kiitäjäksi,
Savu saajaksi pihalle».[141]
Nuori neito kasvaessaan muka oli aina luullut:
»Huolet loppui, työt väheni,
Tämän illan istuimilla.»
Mutta nythän:
»Vasta valvoa pitääpi,
Vasta huolta hoivatahan;
Äsken huntu huolta tuopi.
Liina liikoja suruja».[142]
Kovin tulee tästä morsian paran sydän raskaaksi; hän itkee ja valittaa katkerasti: