Vihollisensa surmattuaan, Lemminkäinen kiusaksi kiinnittää hänen päänsä yhteen aituuksen seipääsen. Sitten hän menee tupaan ja sanoo emännälle:
»Tuo vettä, vihainen piika,
Käsiäni pestäkseni
Veristä pahan isännän,
Häijyn miehen hurmehista!»[196]
Näiden sanain kautta tuli pilkan ja häväistyksen mitta niin kukkuroilleen täytetyksi, että nyt kosto voi joka silmänräpäys ryöpsähtää siitä esiin kaikki tuohoovana koskena. Rohkean Lemminkäisenkin sydän ahdistuu, hänen miettiessään kaikkien tekojensa välttämätöntä seurausta. Hän pakenee kiireesti kotiinsa, jossa äiti neuvoo, että hän muutamaksi ajaksi menisi Saareen piiloon.
Mutta tuon veitikan vallattomuuden kautta muuttuu pian tää turvapaikkakin vaarapaikaksi, tää pelastusneuvo uudeksi hengenhädäksi. Hän rupeaa täälläkin taas kevytmielisesti pitämään iloa Saaren neitoin ja vaimoin kanssa. Hänen kauneutensa, hänen leikillisyytensä, hänen laulutaitonsa täälläkin taas lumoovat kaikki sydämet. Mutta tämä suunnaton suosio kauniilta sukupuolelta tietysti ja luonnollisesti nostaa yhtä rajattoman vihan ja vimman hylätyissä sulhasissa, petetyissä aviomiehissä. Lemminkäisen täytyy viimein paeta pois Saaresta. Kuinka olisi yksi ainoa mies, vaikka kuinka rohkea sankari, saattanut pitää puoltansa
Päälle saadessa satojen,
Tuhansien tunkiessa.
Tällä erohetkellä kuvaa runotar vielä oikein elävästi lemmikkinsä vastaanseisomatonta viehätystä. Katkerasti itkevät hänen lähtöänsä Saaren immet; he kysyvät:
»Mitä läksit, Lemminkäinen?
Läksitkö piikojen pyhyyttä,
Vaiko vaimojen vähyyttä?»[197]
Nähtävästi hävettää Lemminkäistä lausua ilmi oikeata syytä pakohonsa; olisihan pelko, vaikka suuressa vaarassa, sopimaton tunne sankarin sydämessä. Liian selvä valhe taas olisi naisten kysymykseen myöntämällä vastaaminen. Hänen täytyy siis keksiä toinen, uskottavampi este:
»Lähe en piikojen pyhyyttä,
Enkä vaimojen vähyyttä;
Saisin jos satakin naista,
Tuhat piikoa piellä;
Vaan tuli kova ikävä,
Ikävä omia maita,
Oman maani mansikoita,
Oman niemen neitosia!»[198]
Yksin jäivät siis Saaren neidot, ja he itkivät katkerasti: