"Tu[l]ennasta tunnen pur[ren],
Kahden airon laskennasta;
Toinen puoli uutta purtta,
Toinen silkkiä sinistä,
Silkki Inkerin kutoma,
Kauvan neidon kaidehtima.
Minun nuorin veljykäisen,
Ota ohrilta orihis,
Iduilta ikälihainen,
Maatajalka maltahilta,
Aja vasta Lalmantia!"
"Terve, nuori näärämiehen,
Kuinka Inkeri elää?"
"Hyvin Inkeris elää,
Viikkokausi häitä juotu,
Toinen lahjoja ladeltu,
Kolmas ann'ttu antimia."
Vaikeinta on löytää oikea muoto säkeille 25-28. Ajatus niissä on kyllä selvä: Inkeriä ei saada viedyksi, ei miehin eikä miekoin, eikä uljahin urohin, eikä myös valituin vaimoin, eikä kaunehin neitoin; mutta tekstin korjaaminen käsikirjoitusten perustuksella ja samalla runomitan vaatimusten mukaan on epäilyttävä tehtävä. Instruktiivi-sijan unohtuminen kansankielestä on tämän sekaannuksen laulutavassa aikaansaanut, niinkuin eri käsikirjoitusten lukutavoista selvästi näemme.
Gottlundin:
Ei miehiin, eikä miekkan,
Eikä uljoisten uroisten,
Eikä vaimojen valiten,
Eikä neitten kauneuven.
Lönnrotin:
Eikä miehin, eikä miekan,
Eikä uljasten urosten,
Eikä vaimojen valitten,
Eikä neitsen kauneuden.
Tuntemattoman:
Ej kä Uljasten, ej kä Udosten,
Ej kä vaimohen valitten,
Ej kä neyten kauneutta,
Ej kä miesten, ej kä mjekon.