Herra Jumala, jospa sen saisin,
Jonk' omaksein haluaisin!
Niin poistuisi suru ja huoli.
Herra Laamanni pukeuu puuhkihin,
Käy luhtihin luo vähän Inkerin.[103]
Niin poistuisi j.n.e.
"Sua tervehdin, Inkeri ylpeä!
Mua kauanko odotat neitsynnä?" —
"Jos täytymys on, sua odotan,
Ma talvea täyttä kahdeksan.
Sua odotan, tahdon sen näyttää,
Ma kahdeksan talvea täyttä." —
"Siit' ajasta puolehen tyytyisin.
Jos odotat talvea neljäkin."
Kului neljä vuotta, ja neitoaan
Sukulaiset nyt keräy naittamaan
Herra Toordille, joka on kullasta
Äverjäämpi kuin Laamanni mullasta.
Viis päivää häit' ovat juonehet jo,
Viel' ei ole taipunut morsio.
He yhdeksän päivää juonehet on,
Vaan morsian on yhä taipumaton.
Mut kymmenentenä iltana,
Hänet ottivat he väkivallalla,
Ja taluttivat morsiushuoneesen,
Hääsoihtuja edellä kantaen.
Hän seisoi jo luhtinsa sillalla,
Niin laivan hän eroitti salmessa:
"Nään laivan ma purjehin kiitävän!
Herra Laamanni saapunut lieköhän?
Nään siniset ja ruskeat purjehet,
Joit' ompeli sormeni pienoiset.
Viherjäiset ja ruskeat purjehet nään,
Joit' ompeli salaa mun sormenpään'.
Herra Pietari, mun rakas veljeni![104]
Vie rannalle viesti sun siskosi."
Herra Pietari rajusti ratsastaa,
Hyvän orhinsa laukkahan kannustaa,
Pysäyttäen hiekalle valkeellen,
Johon Laamanni laskevi aluksen.
"Herra Pietari, mun rakas veljyein,
Kuink' elävi Inkeri, morsiamein?"[105] —
"Hyvin elävi Inkeri morsio,
Nyt hänen on häitänsä juotu jo." —
"Neljä vuott' olin poissa ja viidennen
Olin sairasna varjossa saaruen,
Alla saaren ma sairasna lepäsin;
Voi, että en sinne ma kuollutkin!
Hyi häpeä parantajanaisten,
Jotk' auttoi mun elämään taasten!
Jos pielet ja purjehet kirota vois,
Jotka rannalle toi eikä rannalta pois!
Hyi häpeä kivien ja karien,
Jotk' ehynnä päästivät aluksen!
Voi, etteivät nuo sinilaineet
Mun laivaani tuhota tainneet!" —
"Herra Laamanni, kiiruhda! Vielä sä
Hänet löydät tän' iltana neitsynnä." —
"Herra Pietari, mun rakas veljeni!
Mulle annatko harmajan orhisi?
Jos lainaat orhisi harmajan,
Sulle laivani kullatun lahjoitan."
Herra Laamanni ratsasti vallan
Kuin maa olis polttanut allaan.
Herra Laamannin tullessa valkeat
Häähuoneen jo ovelta loistivat.
Häähuoneen hän lukitsi jälkeensä:
"Herra Toordille sanokaa terveisiä!"
Herra Toordille pian sana tuotu on:
"Herra Laamanni luona on morsion."
Herra Toord yli hääpöydän hypähtää,
Mesi ruskea lattiaan läikähtää.
Auk' oven hän jalalla potkaisee,
Niin seisoo kauan ja katselee.
Tuoll' lepäsi morsian ihana
Herra Laamannin käsivarrella.
"Mitä minusta, ties Herra Jumala!
Noita kahta en ikänä eroita.
Viel' lahjoitan kakstoista lastia
Sulle häiksesi olutta ja viiniä." —
"Teitä lahjasta kiitän; jos huolitten,
Herra Toord, niin saatte mun sisaren'."
"Teille kiitos suomasta sisaren,
Vähän Kirstin jos saan, hyvin tyytynen."
Nyt ilo ja riemu on ylinnä,
Kun yhdessä juovat he häitänsä!
Niin poistuvi suru ja huoli.

Huomattavia eroavaisuuksia muissa tanskalaisissa kirjaanpanoissa on varsin vähän; yhdessä niistä Inkeri lupaa odottaa ei ainoastaan kahdeksan talvea, vaan tarvittaessa yhdeksännenkin.

Ruotsissa on kuuluisa kansalaisemme Aadolf Iivar Arvidsson ensimmäisenä löytänyt kysymyksessä olevan runon[106] ja julkaissut siitä kolme eri toisintoa, joista kaksi vanhain käsikirjoitusten ja yhden suullisen sanelun mukaan. Kaikissa näissä pikku Inga lupaa odottaa viisitoista vuotta ja kauemminkin, jos vaan on mahdollista. Hänen häitään juodaan päivä, kaksi, kolme (A ja B) tai useampia päiviä: 2, 5, 7, 12 (C). Herra Lagmanin kilpailijana esiintyy nuori herra Thord (B, vrt. A), Thor eli Thore (C).[107] Loppu on itsekussakin kappaleessa erilainen. Kansan suusta muistiinpannussa on se vaillinainen, mutta nähtävästi tanskalaisen tapainen. Veljen kehoitettua Lagmania kiiruhtamaan seuraa välittömästi: "kaksitoista tynnöriä olutta ja viiniä lahjoitan Lagmanille morsiamen lisäksi", sekä vastaus: "siinä tapauksessa annan sinulle vastalahjaksi sisareni, pikku Kirstin". Toisessa käsikirjoituksista Lagman ryöstää morsiamensa kesken häätanssia ja surmaa sitten kaksintaistelussa kilpailijansa. Toisessa taas morsian karkaa itse meren rannalle, astuu laivaan ja lähettää sieltä terveiset häätaloon. Molemmat muunnokset ilmaisevat muiden runojen vaikutusta. Jälkimmäinen onkin oikeastaan toinen runo, johon erinäisiä säkeitä Inkerin runosta on sekaantunut.[108]

Myöhemmistä ruotsinkielisistä kirjaanpanoista on huomattava ainoasti Suomen Ruotsalaisilta Turun saaristossa saatu.[109] Siinä Lagermanin pyytäessä odottamaan vuoden tai kaksi, Deielill (s.o. pikku neiti) lupaa odottaa vaikka kaksikymmentä. Kun häntä sitten väkisin puetaan toisen morsioksi ja hänen häitänsä aletaan juoda kaksi, kolme, viisi päivää, hänen silmänsä koko ajan vilkkuvat merelle päin. "Näen Lagermanin laivoineen purjehtivan maata kohti!" hän äkkiä huudahtaa. "Vähäisenkin kalastajaveneen nähdessäsi heti ajattelet Lagermanin sillä purjehtivan!" — "Näenhän minä hänen sinikeltaisen lippunsa, jonka omin sormin olen ommellut." Toisena puhujana on arvattavasti Deielillan veli, jota hän sitten pyytää ratsastamaan rantaan. "Hyvää päivää, herra Peder, rakas lankomieheni, kuinka Deielilla voi?" kysäisee heti Lagerman. "Hyvin kyllä", vastaa veli, "tänä päivänä on hänen häitänsä juotu". Lagerman vaalenee. "Älähän hätäile", lohduttaa toinen, "vielä hänet tapaat neitsyenä". Lagerman ratsastaa, nopeammin kuin lintu, häätaloon, jossa syleilee ja suutelee morsiantaan kiitokseksi hänen uskollisuudestaan. Lopuksi Lagerman tarjoo viisikymmentä tynnöriä olutta ja saman verran viiniä sulhasen, herra Hjortin, miehille hääkustannusten korvaukseksi.

Siihen nähden että runon loppu ruotsalaisissa kappaleissa niin monella tavalla on typistynyt, vääntynyt ja muuntunut, ei ole ihme, jos se suomalaisesta Helka-virrestä kokonaan puuttuu. Mainitusta kolmesta kirjaanpanosta saamme sille seuraavan muodon:

Lalmanti iso ritari[110]
Varas se vakuhun neidon,
Antoi kättä kätkyelle,
Isoin kimpuin kihlaeli,
Suurin sormuksin lunasti:
"Kokotteles vuotta viisi,
Vuotta viisi, vuotta kuusi,
Kanssa kahdeksan kesää,
Ynnä yhdeksän suvea,
Vuosikausi kymmenettä;
Kuin sa kuulet kuolleheni,
Ottakos uros parempi,
Älkös sä pahempatani, —
Älkös sä parempatani,
Ota muutoin muotohitses."

Eerikki vähä ritari
Valhekirjan kannatteli,
Valhekirjan kiiruhulta:
"Lalmanti on sodissa voit'tu,
Pantu maahan paineluissa."

Inkeri ihana neito
Vietihin vihintupahan,
Väen kihlat annettihin,
Väen ei vihillen saatu,
Eikä miehin, eikä miekoin,
Eikä uljasten urosten,
Eikä vaimojen valiten (?),
Eikä neitten kauneuden (?).

Inkeri ihana neito
Istui se lutin solassa.
Sekä istui että itki,
Katsoi idän, katsoi lännen,
Katsoi poikki pohjasehen,
Näki kykkärän merellä.
"Jos sa lienet lintuparvi,
Niin sä lähde lentämähän;
Jos sa lienet kalaparvi,
Niin sä vaipunet merehen;
Jos sa lienet Lalmantini,
Laske purtes valkamahan."

"Mistäs tunnet Lalmannikses?"