Puoli on punaista purtta,
Toinen haahen haljakoissa,
joka viittaa samantapaiseen kahden värin käyttämiseen, kuin skandinaavilaisessa ballaadissa.
Lönnrot on tämän Helka-virren painattanut Kantelettareensa nimellä "Inkerin sulhot" (III. n:o 9). Asiallisen muutoksen on hän tehnyt ainoasti viimeiseen säkeesen, joka enemmän vaihtelun ja paremman loppuponnen aikaansaamiseksi on muodostettu:
Kolmasi on kuoletettu.
Suomalaisesta Inkerin virrestä ei Sääksmäen toisinto ole ainoa meille säilynyt. Inkerinmaalla on siitä löytynyt koko joukko katkelmia, sekä muutamia eheämpiäkin kappaleita, ei kuitenkaan yhtään, joka olisi Helka-virttä täydellisempi.
Läntisimmässä Inkerissä, Narvusin tienoilla, sitä ei tosin ollenkaan tunneta. Soikkolassa on siitä yleisemmin vaan keskiosa tallella, "Meren neidon ja metsän sulhon" runon jatkona; samoin Hevaan puolella, jossa se vuorostaan usein vielä jatkuu Tulenluvulla, niinkuin seuraavasta esimerkistä näkyy.[112]
Meren tyttö, metsän sulho,
Korven korkea senihka,
Mieltä yhtenen pitävät,
Yhtehen ajattelevat,
Yli metsän mielet käyvät,
Läpi korven tiet koverat.
Niin sanoi merestä neito,
Läkäeli lainehesta:
"Hoi sie suuri metsän sulho,
Korven korkea senihka!
Kun sie ollet miussa mielin,
Ollet mielin ottamassa,
Ei siulle piä rekeä,
Eikä Saksan saanikkea,
Eikä ostantaoroa.
Neito aallossa asuvi,
Ve'en pinnassa pysyvi,
Vesi alla, tuuli päällä,
Keskessä vene matala,
Venosessa neito nuori,
Neito nuori ja verevä,
Neito kauno ja kavala,
Neito ihme ja ihala."
Kiistoin neito kihlattihin,
Kiistoin kihlat kannettihin,
Väen vietihin vihille,
Väen sormus vaihettihin,
Väen pantihin parihin,
Väen vietihin talohon;
Ei mennyt tupahan neito.
Neito seisoi porstuassa,
Itse seisoi, itse itki,
Itse katsoi merelle:
"Mikä on myttynen meressä?
Ollenee tuo olkimytty,
Lieneneekö lehtimytty,
Vai on suuri joutsenjoukko,
Vai suuri kalainen parvi?"
Ei tuo ollut joutsenjoukko,
Eikä ollut kalainen parvi,
Eikä ollut olkimytty,
Eikä ollut lehtimytty.
Istui itse Ilmaroi[nen]
Jääkattila käessä,
Jääkääky kattilassa;
Mikä oli paljolta palanut
Sitä jäällä jäähytteli;
Mikä oli korppunut kovasti,
Sitä hyyllä hyyröitteli.
Täydellisemmin on keskiosa Inkerin virttä säilynyt kahdessa Hevaan puolen kappaleessa,[113] joissa on ainoasti jompikumpi mainituista yhdistyksistä.
("Kronstadtin saaren kasvanta"
ja Saaren neidon kosinta.)
— — —
Suku suuri, heimo helle,
Suku neittä naittamahan,
Neittä viemähän vihille.
Kiusin kihlat kannettihin,
Suotta sormus annettihin;
Ei mene neito vihille.
Neito istui ikkunalla,
Itse istui, itse itki,
Katsoi neitonen merelle,
Loi hän silmänsä selälle,
Näki myttysen meressä.
"Mikä myttynen meressä?
Lienetkö sie lehtimytty,
Vai sie ollet olkimytty,
Vai lienet kalainen parvi,
Vai sie lienet joutsenjoukko?
Kuin sie lienet lehtimytty,
Niin sie lehtosin leviä;
Kuin sie lienet olkimytty,
Oikiele olkiloiksi;
Kuin lienet kalainen parvi,
Niin sie pohjahan pakene;
Kuin sie lienet joutsenjoukko,
Niin sie nouse lentämähän!"
Ei tuo ollut lehtimytty,
Eikä ollut olkimytty,
Eik' ollut kalainen parvi,
Eikä ollut joutsenjoukko.
Oli itse Ilmaroinen j.n.e.