Helka-virsille ominaisia kielellisiä ilmiöitä, joita runonrakennuksessa tulee lukuun ottaa, on vielä huomattava ääntiöiden keski- ja loppuheitossa. Murteellinen keski-heitto esiintyy verrattain harvoin: Inkerin virressä voit'tu (= voitettu, v. 19) ja an'ttu (= annettu, v. 58). Yleisempi on runomittaan vaikuttava loppu-i:n heitto.
Supistuvaisten verbien imperfektissä se on aivan tavallinen: rupes (Mat. 60), hikos ja leikkas (Loppus. 28, 39, 40); varas se (Ink. 2) voisi kuitenkin yhtä hyvin olettaa kuuluneen varasi, ja säe: "Karkas siihen kataja kaunis" (Loppus. 35), olisi parempikin muodossa:
Karkasi kataja kaunis,
jos tälle nähtävästi myöhäsyntyiselle säkeelle on annettava todistusvoima.
Yhtä selvä on loppu-i:n käyttämättömyys toisen persoonan suffiksissa: elkiäs (Mat. 47), orihis (Ink. 49), poika-lastas (Mat. 49), muotohitses (Ink. 15); ainoasti kaksi- ja lyhyttavuisen sanan yhteydessä esiintyy kerran -si pääte:
Isäsi ikäinen paimen (Mat. 43).
Ensimmäisen persoonan suffiksissa sitävastoin on loppu-i useammin säilynyt; säännöllisesti yksi- ja kaksitavuisissa sanoissa: vyöni (Ann. 19), sikani (Ann. 13), kannuni (Mat. 30),[185] vaihdellen kolmetavuisissa: kuolleheni (Ink. 11), Lalmantini (Ink. 39), mutta hamehen' (Ann. 17),[186] ja samoin nelitavuisissa, vaikka päinvastoin: veljykäisen' (Ink. 48), näärämiehen' (Ink. 53), pellopaitan' (Ann. 15), kauppamiehen' (Ann. 23), mutta pahempatani, parempatani (Ink. 13-14), siis riippuen ensi tavuun ääntiön pituudesta.
Näitä kielellisiä seikkoja lukuunottaen ei Helka-virsistä ole löydettävissä monta varsinaisesti virheellisenä pidettävää säettä. Lyhyt ensi tavuu nousussa tavataan tosin muutamia kertoja:
Sano kaikki, mitäs tiedät (Mat. 48);
Siit olis pappi paras tullut (Mat. 58);
Jos sa lienet _kala_parvi (Ink. 37).[187]
Mutta nämät harvat virheet voivat olla myöhemmin runoon tehtyjä. Ainakin kolmannen säkeen voi Inkerinmaan toisinnoista päättäen arvata alkuaan kuuluneen: