Koska Kirsti Elinalle tahtoisi laittaa yösijan muuanne, arvellen, että
Klauksen kamarissa on välkkyvät paljaat miekat ja ladatut pyssyt, ei
Elina siihen suostu, vaikka häntä kenties hiukan peloittaa, osoittaen
siinäkin kiintymystä kaikkeen miehensä omaan.
Vaan kirkkaimpana Elinan rakkaus leimahtaa ilmi silloin, kuin hän keskellä tulen liekkejä puhuttelee Klausta. Äitinä hän tahtoisi toki lapsensa pelastaa ja ojentaa siitä syystä itkevän pienokaisen ikkunasta. Mutta Klaukselta hän saa ainoasti kamalimman solvauksen vastaukseksi. Silloin Elina vielä ojentaa Klaukselle kätensä, nöyrästi pyytämällä, että ottaisi talteen edes oman lahjoittamansa kihlasormuksen. Toisinnossa (C) nimenomaan sanotaan:[251]
Elina klasist sormens pisti,
ja lisätään, että Klaus:
Mjekan tupestansa otti,
Veti oitis Sormen poicki.
Varma kuolema silmäin edessä Elina muistaa vanhaa äitiänsä ja samassa toisinnossa rukoilee:
Kaikki nurkat palakon,
Tämä vettä vuotakon,
Sixi kuin mä Muorini näen!
Uoti veljeänsä, jota pyytää äitiä noutamaan, hän myös huomaa neuvoa äidille asiasta hellävaroin puhumaan.
Vaan äidin sydän on herkkä hätäilemään. Aivan verrattomasti on runo kuvannut hätäytyneen äidin mielentilaa hänen takaperoisessa pukeutumisessaan. Kuitenkin vasta matkalla vaaran todellinen laatu äidille selvenee. Granlundin kirjaanpanossa (D), jossa muutenkin tämä kohtaus on täydellisimpänä, äiti ensin näkee savun ja sitten tuntee, kuinka:
Tuima käry tulee täältä!
Kuinka liekän tyttäreni''