Tässä niinkuin myös muutamissa tanskalaisissa ja norjalaisissa refrängilauluissa[504] on kuitenkin suomalaisesta runosta eriävää se, että mies on poissa naisen luota tämän sairastuessa. Mutta Saksassa löytyy vielä toinen muodostus, jossa aviomies lähtee vaimolleen apua hakemaan ja palatessaan saa tiedon hänen kuolemastaan. Siitä löytyy katkelma jo 1500 luvulta, vaan täydellisenä se on vasta 1800 luvun alussa kirjaanpantuna.[505]
Herralla oli tyttönen,
Annikki oli nimi sen.
Hänet herralle piti naittaa,
Rajakreivin rouvaksi laittaa.
"Älä, äiti, anna miehellen,
Vast' yhdentoist' oon vuotinen,
En elä kauemmin vuotta,
Olen lapsi ja kuolen suotta."
Kun vuosi kului umpehen,
Nuor' rouva vaipui vuoteesen
Ja pyysi, jos herra joutais,
Ett' äidin apuhun noutais.
Kun linnaan herra ennätti,
Vastaansa astui anoppi.
"Terve tultua, rakas poikan'!
Miten tyttäreni mun voikaan?"
— "Hän hyvin voi ja huonosti,
Ois pojan tulo toivoni,
Vaan pelkään, hätä hällä ollut,
Kun tulemme, ett' on kuollut."
Takaisin herra ratsasti,
Keralla ajoi anoppi,
Niin kuuli kellojen soivan,
Ja paimenen ilakoivan.
"Rakas paimen virka joutuisaan,
Mitä luostarissa soitetaan,
Joko iltakelloset raikuu,
Vai kuollehelleko kaikuu?"
— "Ei ole illan aikakaan,
Vaan kuollehelle soitetaan,
Rajakreivin on nuori immyt
Kera lapsen manalle mennyt."
Kun ratsasti hän portillen,
Pihalta näki huoneesen,
Jossa kolme tuohusta paloi
Ja teiniä kolme lauloi.
Kun astui sisään ovesta.
Vaimonsa näki paareilla,
Ja kuolleita oli kaksi,
Käsivarrella lepäs lapsi.
Hän punaisille huulillen
Suudelma painoi viimeisen,
Niin miekan välkkyvän veti,
Sydämeensä syöksi sen heti.[506]
Ja äiti yksin jäätyään
Kivelle istui itkemään,
Kovalla kivellä itki,
Ja sydän pakahtui ratki.
Laulu loppuu kuvaukseen nuoren rouvan haudalle kasvaneesta kolmesta liljasta. Kolmannessa on kirjoitus: "me olemme kaikki Jumalan luona, jotka toisiamme rakastamme". Sen johdosta kaivetaan rajakreivi hirsipuun alta, jonne hänet itsemurhaajana on haudattu, ja lasketaan vaimonsa viereen kirkon alle.
Tätä muodostusta ei ole tavattu Ruotsissa, mutta että siellä on aikoinaan sentapainen laulu löytynyt, todistaa suomalainen runo. Sillä muutamilla sen lisäpiirteillä, jotka täytyy pitää runoon varsinaisesti kuuluvina, on vastineensa parissa ruotsalaisessa ballaadissa.[507] Toisessa herra Olavi tulee koulusta kotia. Äiti ottaa hänet itkien vastaan. "Suretko sitä, että olen neitosen kihlannut?" Äiti ilmoittaa unessa nähneensä, että tuli poltti Olavin ja hänen morsiamensa; joka myös todellisuudessa tapahtuu. Toisessa laulussa herra Peder kysyy nuorikoltansa, joka tiellä vietäessä väsähtää: "oliko satula kovin ahdas vai tuntuiko matka liian pitkältä?"
Laulu Morsiamen kuolosta ja Anteruksen runo osoittavat selvästi, kuinka erilainen kansan runollinen kyky eri aikoina voi olla. Edellinen on sisällyksen puolesta askel askelelta ja muotonsa puolesta tahti tahdilta esikuvaansa uskollisesti noudattava jäljennös. Jälkimmäinen ei ole ainoasti runomitan suhteen itsenäinen, vaan myös kokoonpanoltaan ja esitystavaltaan omintakeinen. Helka-virsien sekä Piispa Henrikin ja Elinan surma-runojen rinnalla on Anteruksen runo ollut täysiarvoinen länsisuomen runottaren luoma.
4. Laulu Lunastettavasta neidosta.
Toisen ja erilaisen esimerkin saman ballaadin ilmestymisestä suomeksi kahdenlaisella runomitalla tarjoo tutkittavaksemme laulu Lunastettavasta neidosta. Tämäkin ballaadi, joka esittää vastakohtaa sukulaisten armottomuuden ja sulhasen uhrautuvaisuuden välillä, on Euroopassa yleisimmin levinneitä.[508]
Espanjassa ovat neidon ryöstäjät Maurilaisia merirosvoja ja lunnaitten määränä sata kruunua. Italiassa Sicilian saarella taas kuvitellaan sitä vastapäätä olevalta Tunisin rannikolta tulevan korsaarit, jotka vaativat kolme leijonaa, kolme haukkaa ja neljä kultatolppaa. Neito on pian sen jälkeen sattuvain kuolemantapausten johdosta tilaisuudessa vuorostaan osoittamaan tunnettansa. Isälle muistoksi hän pukeutuu punaiseen, äidille keltaiseen, veljelle viherjäiseen, sisarelle valkeaan ja vasta miehellensä muistoksi mustaan pukuun. Englannissa on tapahtuman paikka kuivalla maalla ja laivan sijasta "pysäytettävä" tuomari. Siinäkin kysytään kaikilta samat lahjukset: heidän kultansa ja varansa.
Vaan Saksassa alkavat lunnaat eri henkilöitä myöten vaihdella.[509] Isällä on enimmiten ruskea tai musta takki, toisinaan myös korkea talo tai kultainen härkä. Äidillä on ruskea hame, silkkihame tai musta liina, joskus kultaketjut. Veljen tavaroista mainittakoon ruskea hevonen ja kirkas miekka: sisaren omistamista on huomattavin viheriä eli kunnia-seppele. Sulholta viimeksi vaaditaan kultainen sormus, kirkas miekka, talo ja kartano taikka että hän itsensä myö souto-orjaksi. Neitoa itseään ei kuitenkaan uhkaa orjuus, vaan hukkumisen vaara. Häntä kuljettavain merimiesten kansallisuutta ei saksalaisissa kappaleissa nimitetä.
Viimeksi mainittu piirre tavataan jälleen färöläisessä laulussa, jossa merirosvot ovat Friisiläisiä Alankomaiden rannikolta, mikä viitannee laulun tanskalaiseen kotiperään. Samoin on laita islantilaisessakin toisinnossa, jossa Friisiläisten ryöstämä tyttö nimenomaan Tanskalaiseksi sanotaan. Edellisessä mainitaan isällä olevan kaksi linnaa, äidillä kaksi hametta ja sulhasella kaksi laivaa.