6. Myödyn neidon runo.

Yhtä vähän satunnainen kuin Lunastettavan neidon runon runsas ja eheä edustus Saarenmaalla voi olla Myödyn neidon runon löytymättömyys siellä,[537] kun tätä kuitenkin Viron manterelta on saatu piammastaan satakunta kirjaanpanoa.

Runossa kerrotaan tytöstä, joka poissa ollessaan saa tietää, että hänet on kotona myöty miehelään. Tavallisesti on hänestä maksettu isälle kyntöhärkiä pari, äidille lypsylehmä, veljelle ratsuhevonen ja sisarelle suuri solki, toisinaan vielä kälylle (eli miniälle, veljen vaimolle) käpeät kengät. Loukatussa tunnossaan — nähtävästi maksua vähäksyen[538] — tyttö toivottaa, että hänestä saadut tavarat omaisilta häviäisivät: härät vajoomalla vakoon, lehmät lypsämällä vettä ja verta, ratsut rasittumalla, soljet lieden ääressä sulamalla ja kengät kulumalla.

Mainitut sukulaisten tavarat ovat siksi yhtäläisiä kuin toisessa Saarenmaan muodostuksessa Lunastettavaa neitoa: kyntöhärät — lypsylehmät — kosintahevoset — soljet, että voisi ajatella Myödyn neidon runon siitä kehittyneen vastapäisellä Viron rannikolla. Kysymykset eri runojen keskinäisestä suhteesta ovat kuitenkin tieteen nykyisellä kannalla, kun yksityiskohtainen tutkimus on vasta aivan alullaan, ennenaikaiset ratkaistavaksi.[539]

Kaikissa tapauksissa näyttää Myödyn neidon runo länsipuolella Viron mannerta muodostuneen. Sillä näet löytyy kaksi eri johdantoa, joista toinen ulottuu yli runon koko alan, vaan toinen rajoittuu pohjoiselle ja itäiselle osalle virolaista aluetta.

Edellinen yleisempi johdanto esittää tytön karjaa kaitsemassa, kun veli saapuu kotoa sanaa tuomaan. Tämäntapainen johdanto tavataan myös Saarenmaalla toisessa runossa, jossa veli kutsuu kotiin, ilmoittaen ainoastaan kosijoita tulleen. Vaan siinä tyttö käskee veljen yksin palaamaan ja viemään isän, äidin käteen vitsan, jolla he voivat ajaa kosijat tiehensä. "Minä olen", hän selittää, "liian pieni ja hento; antakaa minun vielä kotona kasvaa, sitten minusta tulee näpsäkkä nainen."[540] Onko tämä runo yhdessä Lunastettavan neidon runon kanssa vaikuttanut Myödyn neidon runon muodostumiseen, täytyy niinikään jättää avoimeksi kysymykseksi. Päinvastainenkin tai rinnakkainen suhde on mainittuun johdantoon nähden toistaiseksi yhtä mahdollinen.

Jälkimmäinen johdanto taas kuvailee laulajaneitoa pyytävänä veljeltänsä maata. Veljen ihmetellessä, mitä neitonen maanomistuksella tekisi, hän selittää kylvävänsä sini- ja puna-värikasveja. Omin käsin hän myös maan muokkaa. Käytyään kylvöään katsomassa hän lähettää veljensä sepälle taottamaan sirppiä ja on parast'aikaa leikkaamassa, kun itse sulhanen hänet yllättää, ilmoittaen kotona tehdyn kaupat.

Ettei ainakaan tämä muodostus ole alkuperäinen, osoittavat, paitsi johdannon rajoitettua alaa, muutamat muutkin seikat. Ensiksi on se tavattu myös eri runona Leikkuuluvun (Leiko lugu) nimellä.[541] Siinä sirpin teettäminen on loppupontena paikallaan, vaan jää aivan liikanaiseksi piirteeksi, Myödyn neidon runon siihen liittyessä jatkoksi. Myös on ilmeistä, että sulhanen veljeen verraten, joka tämänkin johdannon yhteydessä on joskus sanantuojana säilynyt,[542] on myöhäsyntyinen. Sillä on vasten kaikkea tavanmukaisuutta, että sulhanen itse lähtee tuvasta, jossa kauppa tehdään, ulos tyttöä etsimään. Eikä tämä väännös ole edes Sinen poiminnan yhteydessä tapahtunut, se esiintyy edellisenkin johdannon kera sekä Tartonmaalla että erittäin Varsinais-Virossa, Jo se seikka, että myöhempi koillisvirolainen johdanto yksinomaan esiintyy Inkerinmaalla, riittänee todistamaan, että runo on sinne kulkeutunut Viron puolelta eikä päinvastoin. Tämän päätelmän tekee aivan epäilemättömäksi läntisimmän Inkerin säkeitten vertaileminen vastaaviin virolaisiin.[543]

Kysyin maata velloltani,[544]
Anoin ainoaiseltani:
"Anna vello miulle maata!"
Vello vastoin vastaeli:
"Mitä maata neitoselle,
Peltoa ripajalalle?
Maa on neitosen rivassa,
Pelto pollen kantimessa."
Ei voinut kovana olla,
Ei kovana, ei kivenä,
Antoi kuitenkin vähäsen,
Ristikkoa, rastikkoa,
Palanutta paasikkoa,
Kulunutta kuusikkoa,
Märkää mäen alusta.
Senkin kynsin kynsilläni,
Astivoin kätösilläni,
(t. Varpain otsilla vakosin).
Sinne mä sineni kylvin,
Sinne mä punani puotin,
Pippurini pillaelin.
Virui viikko, sai nätälä,
Menin sinttä katsomahan,
Punaani poimimahan,
Pippuroi puhastamahan.
Sini itki kitkijätä,
Puna itki poimijata.
Sini oli silmäni tasainen,
Puna polven korkukkainen.
Silvin mie sinekin täynnä,
Poimin mie punekin täynnä,
Ajoin harmaan hameeni.
Petäjästä peijo huusi,
Katajasta kannusjalka:
"Tyttärikko neijokkainen,
Lyhyt liitsa linnukkainen!
Kun sä tietäisit vähäsen,
Arvajaisit pikkaraisen,
Et sä kitkisi sinyttä,
Etkä poimisi punetta.
Jo olet tyttö mulle myöty,
Mulle myöty ja luvattu."
— "Ken minun sinulle möi,
Ken minun möi ja lupasi?"
— "Isyt möi, emyt lupasi,
Vellot kaksin kaupat teki,
Sisaret sanat saneli."
— "Min lupasit isolleni,
Minun sulle myötyhyä,
Linnun liikuteltuhua?"
— "Isolle härät väkevät."
— "Sen minä suon isälle:
Isoni härät väkevät,
Kun menevi kyntämähän,
Auran etehen kaatukohot,
Vaon välihin vaipukohot!
Sen saakoon isä minusta,
Minun sulle myötyhyä,
Linnun liikuteltuhua."
- — —
"Emolle mahusen lehmän."
— "Nännä verta lypsäköhön,
Nännä verta, toinen vettä,
Kolmas kellan karvallista,
Neljäs piimyttä Jumalan!"
— — —
"Vellolle hevon hyväisen."
— "Sotatielle sortukohon,
Vainotielle vaipukohon!"
— — —
"Sisolle sinervän uukin."
— "Susi villat survokohon,
Karhu villat kantakohon!"

— — —