"Möikö minun?" — "Möi minulle."
— "Saiko paljon saalihiksi?"
— "Isälles sotahevonen,
Mammallesi maholehmä,
Siskolles sininen uuho,
Veikolles vene punainen,
Veikon vaimolle vaskimaljan."
— "Vähänpäs minusta annoit,
Pikkuruisen kaunihista!
Isäni sotahevonen
Sotatielle sortukohon
Sota-aikana parassa!
Mammani maholehmä
Maiollensa viipyköhön
Maito-aikana parassa!
Siskoni sininen uuho
Villoillensa viipyköhön
Villa-aikana parassa!
Veikkoni vene punainen
Hakohoni(!) haletkooni(!)
Souto-aikana parassa!
Veikon vaimon vaskimalja
Kivehen kimahtakohon
Oltta täynnä ollessani (!),
Olut-aikana parassa!"
Runon uusi johdanto tavataan sekä Savossa että Karjalassa erikseen Myödyn neidon runosta ja muissa yhteyksissä.[557] Se on jo itsessäänkin kokoonpantu useammasta aineksesta. Ensimmäinen säepari tavataan erilaisissa paimenrunojen tapaisissa.[558] Sana ylkä (sulhanen) viitannee alkuosan länsisuomalaiseen syntyperään. Jälkiosa johdantoa, kodin tiedustelu ja kuvaus, on nähtävästi mukaelma erittäin Varsinais-Suomessa suosittua Tuomaan runoa.[559]
Tule meille Tuomas kulta,
Tuo joulu tullesas,
Oluttynneri olallas,
Viinapikari pivosas,
Leipävarras kainalosas!
Kylläs[560] meijän portin tunnet:
Tervaristi, rautarengas,
Karhun nahka portin päälä,
Kirjava koira portin alla,
Kultakaivo kartanolla,
Hopiakuppi kannen päälä.
Jossain Saimaan ympäristöllä on tämän länsisuomalaisen johdannon ja Virosta Karjalan kannaksen kautta kulkeutuneen Myödyn neidon runon yhdistyminen tapahtunut. Muutamassa Gottlundin Juvalla muistiinpanemassa toisinnossa on lahjana veljelle säilynyt punaista venettä alkuperäisempi vetävä ruuna.[561]
Vielä vanhempaa muodostusta edustaa seuraava, toiselle puolen
Päijänteen Satakuntaan eksynyt kappale,[562] jossa veljellä on
vetohärjät ja miniällä iso solki (vrt. Virossa sisarella suuri solki ja
Länsi-Inkerissä toisinaan[563] miniällä lehet leveät).
Menin Viroon karjalaiseks,
Akanan maalle paimenaiseks.
Tuli ylkä mun työni,
Istuhen tyvellen puuta,
Minä laps latvemman puolell'.
Rupesin häneltä kysyyn:
"Tukkos kotonikin kautta?"
— "Tulinkin kotoskin kautta."
"Mitä meiltä annettihin?"
— "Sinä teiltä annettihin."
"Mitäs isälleni annot?"
— "Isälles isot hevoset."
"Mitäs äitilleni annot?"
— "Aitilleskin ison lehmän."
"Mitäs siukullenkin annot?"
— "Siukulleskin sini-uukin."
"Mitäs veikollenkin annot?"
— "Veikolleskin vetohärjät."
"Mitäs miniälle annot?"
— "Miniälle ison soljen, paksun pauvan."
Nousin mä kirokivellen,
Kirosin mä viisi kirroo:
"Isäni iso hevonen
Tallihinsa taatukohon,
Aseisiinsa kaatukohon,
Myymästähän minua,
Panemasta pikkuruista,
Lasna leikisnä tekemän!
Äitinikin iso lehmä
Ehtyköön lypsyn aijaalla —
Veikkonikin vetohärjät
Tallihinsa taatukohon,
Aseisinsa kaatukohon,
Parraalla ajon aijaalla —
Siukkunikin sini-uukki
Villohinsa viipyköhön,
Karitsoihinsa kaatukohon —
Miniänkin iso solki, paksu pauva,
Parraalla aikaa poikki menköön,
Myymästä he minua,
Panemasta pikkuruista,
Lasna leikistä tekemän!"
Alkusäkeet ovat selvästi lainatut niinikään virolaisperäisestä ja Karjalan kannaksen kautta savolaiselle alueelle, aina Pohjois-Hämeesen, vaeltaneesta Viron orjan runosta. Epäilemättä meillä siis tässä on semmoinen harvinainen tapaus, että virolais-karjalaisen runovirran lieve on ulottunut yli länsimurteen rajan.
Karjalan kannakselta on Myödyn neidon runo uusine johdantoineen kulkenut myös toista, tavallisempaa suuntaa, pohjoista kohti. Ilamantsissa on siitä Ahlqvist muistiinpannut seuraavan eheän ja täyteläisen toisinnon.[564]
Läksin piennä paimenehen,
Lasna lammasten ajohon;
Ajoin lehmät suota myöten,
Lampahat paloja myöten,
Vuohet vuoren kukkuroita,
Itse astuin tietä myöten,
Sinisukan siitymättä,
Kengän kauon kastumatta,
Punapaulan painumatta.
Yhtyi yrkä karjahani,
Mies leveä lehmihini,
Hän istui tyvelle puuta,
Minä lapsi latvemmalle;
Kyselevi, lauselevi:
"Kävitkö minun kotona?"
— "Kävinpä sinun kotona."
— "Mi merkki minun kotona?"
— "Se merkki sinun kotona:
Tuomikko tuvan perässä,
Pihlajikko päällä pirtin,
Ristit riihen ikkunoissa,
Katajikko kaivotiellä,
Kuusikko kujojen suussa,
Kaivo keskellä pihoa,
Kultakansi kaivon päällä,
Kultakappa kannen päällä,
Kultakuppinen kapassa."
— "Mitäpä iso tekevi?"
— "Syöpi, juopi, kestoavi,
Kanasia kaupitsevi;
Annikin papille antoi,
Pietan piispalle lupasi."
— "Kellenkäs minun lupasi?"
— "Minulle sinun lupasi."
— "Äiänkös hyvästä annoit,
Pikkuruisen kaunoisesta?"
— "Annoinpa minä sinusta
Isolle ikuorosen."
— "Ohos koira antiasi,
Vaivanen lupuutasi!
Äiänkös" j.n.e.
"Emolle mahovan lehmän" —
"Veikolle vene punasen" —
"Sikolle sinervän uuhen" —
"Vävylle värilusikan,
Toiselle hopeatuopin" —
"Miniälle vaskimaljan."
— "Ohos kurja antiasi
Vaivanen lupuutasi!"
— "Kun siitä vähän lie tullut,
Isolta ikuoronen
Parasna kyntöaikana
Aletkohon aisoillensa,
Vaollensa vaipukohon!
Kun siitä j.n.e.
Emolta mahova lehmä
Parasna lypsyaikana
Kiulullensa kirvotkohon,
Rauetkohon rainoillensa! —
Veikolta vene punainen
Parasna soutuaikana
Halki juoskohon hakohon,
Rikki rintansa kivehen! —
Sikolta sinervä uuhi
Parasna kerihtyaikana
Villoillensa viipyöhön! —
Vävyltä värilusikka
Parasna kestiaikana
Terä suuhun lohketkohon,
Varsi jääköhön kätehen! —
Toiselta hopeatuoppi
Parasna kestiaikana
Pohja puotkohon kivehen,
Korva jääköhön kätehen! —
Miniältä vaskimalja
P. k.-a., P. p. k.
Laita jääköhön kätehen!"
Omituinen muunnos Ilamantsin laulutavassa on siinä, että omaisille annettuja lahjoja ei kiroo myöty neito, vaan itse antaja siitä loukkaantuneena, että neito niitä vähäksyy.